William Shakespeare kirjoitti kuuluisan Hamlet-näytelmänsä vain muutama vuosi Hamnet-poikansa kuoleman jälkeen. Kirjailija Maggie O’Farrellista oli outoa ja epäoikeudenmukaistakin, ettei yhteyttä oltu käsitelty. Hän rakensi Hamnet-kirjaa vuosia pienten tiedonmurusten perusteella. Kun filmatisointia tarjottiin Chloé Zhaolle, tämä piti sitä heti ja luki sitä kuin runoa, jollaisena hän näkee myös elokuvan kielen.
Nomadlandilla ohjaaja-Oscarin ensimmäisenä aasialaisena naisena voittanutta Chloé Zhaoa viehätti Maggie O’Farrellin vuonna 2020 ilmestyneessä Hamnet-kirjassa se, miten kuolemasta, surusta ja elämän häviävyydestä muodostui luovuuden ja mielikuvituksen kautta jotain merkittävää ja kestävää.
– Hamnet kertoo rakkaudesta ja kuolemasta ja siitä, miten nämä kaksi ihmisyyden peruskokemusta voivat taiteen ja tarinankerronnan kautta alkemisoida ja muuttaa toisiaan. Se on kertomus muodonmuutoksesta.
– Minulla ei usein ole sanoja kuvaamaan, miksi valitsen jonkin projektin. Usein minua ohjaa vaisto, tiukka veto sydämeni sopukoissa. Tarinat ilmestyvät elämääni ikään kuin ne olisivat valinneet minut, eikä minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin antautua niille. Hamnet tuli elämääni kuiskauksena, joka kasvoi hurrikaaniksi.
Kuoleman varjosta kuolemattomuuteen
Zhao ei ainoastaan suostunut ohjaajaksi, hän halusi osallistua sovituksen käsikirjoittamiseen. Hän halusi olla uskollinen O’Farrellin teokselle mutta välttää filmatisoinnissaan pukudraamojen tyypillisiä sudenkuoppia.
– Haluan yleisön näkevän itsensä näissä hahmoissa, Zhao kuvailee. – Haluan yrittää avata yleisön sydämet ja pehmentää niitä niin, että he pystyvät tuntemaan hahmojen tunteet. Kun he pääsevät samalle aallonharjalle meidän ja hahmojemme kanssa, myös he voivat kokea katarsiksen. Se on aina elokuvien luovan puolen tavoite. Se auttaa hahmojen tavoin löytämään merkitystä vaikeissa elämäntilanteissa. Toivon, että elokuvani katsominen auttaa kasvamaan ihmisenä.
Lue myös: Oscar-palkitun Chloé Zhaon uutuus on takuuvarma itkuleffa
Hamnetin ytimessä on tietysti tuohon aikaan aina läsnä ollut kuolema.
– Olen pelännyt kuolemaa koko elämäni, ja sen seurauksena olen pelännyt myös rakkautta, Zhao tunnustaa. – En tiennyt, miten pitää sydämeni avoinna katsoessani elämän katoavaisuutta. Olen tehnyt neljä elokuvaa hahmoista, jotka kokevat suurta menetystä ja löytävät itsensä hyväksynnän kautta.
– Hamnet on tuon matkan summa. Shakespearen Hamletin pyhässä kehyksessä laskeuduin syvemmälle manalaan noutamaan sen, mikä oli kadonnut ja tehnyt minut niin pelokkaaksi kokemaan sekä rakkautta että kuolemaa. Maggie oli avannut kirjallaan portaalin – sillan, jonka kautta voimme olla yhteydessä Williin tavoilla, joita emme aiemmin olleet kokeneet.
Hamletin keskusteluista ja monologeista on kummunnut monia lainauksia, joita tunnistaa sellainenkin, joka ei näytelmää ole nähnyt. Zhao nostaa esiin kolme (kahdessa ensimmäisessä Paavo Cajanderin suomennos, viimeisessä Matti Rossin):
Kaikki, mikä elää, on kuolevainen, kulkien luonnon kautta iäisyyteen.
Ollako vai eikö olla – siinä pulma.
Loppu on hiljaisuus.
– Will oli kirjoittanut tarinan rakkaudesta ja kuolemasta, ja koen suurta kunniaa ja kiitollisuutta saadessani tulkita hänen viestinsä tämän päivän yleisölle. Me tiesimme, tunsimme, että hän oli kanssamme.
– Meidän tarinassamme Agnes ja William rakastuivat ja saivat kauniin perheen, kunnes pojan kuolema toi heidät molemmat kynnykselle. He eivät voineet palata menneeseen eivätkä jatkaa eteenpäin. He ovat jähmettyneet välitilaan, vedettyinä vastakkaisiin suuntiin mutta kykenemättä liikkumaan tuumaakaan.
– Juuri tällaisessa jännitteessä tapahtuu alkemiaa. Fysiikassa, kun voimat vetävät tai työntävät vastakkaisiin suuntiin, syntyy jännite. Kun jännite kasvaa liian voimakkaaksi, se johtaa liikkeeseen ja uuteen tasapainon tilaan: juuri siinä hetkessä, kun Will on maan ja meren, elämän ja kuoleman välissä, syntyy yksi kirjallisuuden suurimmista teoksista.
Suurin kaikista
Zhaon mielestä ikivanha teksti on elänyt meidän aikaamme hyvästä syystä ja on edelleen ajankohtainen.
– Maailmamme on kynnyksellä. Me kaikki tunnemme valtavan jännitteen ja paineen. Voimme aistia uuden tasapainon tilan lähestyvän. Monet meistä ovat jähmettyneet vastaavaan välitilaan, liikkumista peläten. Näen muissa samoja pelkoja, jotka vaivaavat minua. Pelon siitä, mitä on tulossa. Pelon siitä, ettei meillä ole hallintaa omaan elämäämme. Pelon siitä, ettemme ole enää turvassa tässä maailmassa. Pelon siitä, ettemme koskaan saa kokea ehdotonta rakkautta. Ja lopulta pelon kuolemasta – kuolemasta vailla merkitystä.
– Syvin syy tämän elokuvan tekemiseen oli riisua tuo pelko sen voimasta näyttämällä, millainen muodonmuutoksen voima meissä ihmisissä on ja miten kykeneviä olemme alkemisoimaan kokemuksemme, olivatpa ne kuinka kivuliaita tahansa.
– Me synnymme tähän maailmaan tuntien tyhjyyden jännitteen. Meidän on tehtävä valinta pitää sydämemme avoimina ja kulkea liekkien läpi.
– Rakkaus ei kuole, se muuntuu. Se on tämän maailmankaikkeuden suurin muodonmuutos, ja toivon, että elokuvamme toimii nöyränä muistutuksena siitä.
Haastattelu: United International Pictures Finland. Toimittanut Jouni Vikman