“Rakkaus, selviytyminen ja vahvan ihmisen yksinäisyys” – Oona Airola ja Kaija Koo kertovat tulevasta elokuvastaan Episodille 

Episodi haastatteli Kaunis rietas onnellinen -elokuvan pääroolinäyttelijää Oona Airolaa ja elokuvan inspiraationlähdettä Kaija Koota.

Julkaistu:

Kaunis rietas onnellinen kertoo Kaija Koon matkasta yhdeksi Suomen menestyneimmistä artisteista, jonka musiikki on koskettanut ja voimaannuttanut ihmisiä jo sukupolvien ajan. Elokuvan monikerroksinen tarina avaa Kaijan uran lisäksi hänen perhe- ja yksityiselämänsä eri vaiheita. 

Miltä Kaijasta itsestään sitten tuntuu katsoa omaan elämäänsä perustuvaa elokuvaa suurelta valkokankaalta? 

”Näin elokuvan tekoprosessissa muutamaankin otteeseen, joten sillä tavoin sisältö ei tullut minulle yllätyksenä. Itse tarinan työstäminen oli kyllä aika rajua”, Kaija Koo toteaa Episodille. “Vaikka elokuva on fiktiivinen, ovat tapahtumat todellisia. Tunnelma on samanlainen kuin oikeissa tilanteissa, mutta asioiden painotukset ovat erilaisia.” 

Elokuvan käsikirjoituksen teko aloitettiin vuonna 2023. Kaija kuvailee käsikirjoittaja Ilona Ahtia ihanaksi ja herkäksi ihmiseksi, jonka kanssa he tekivät laajaa yhteistyötä toimivan ratkaisun löytämiseksi. Ohjaajaksi valikoitu Selma Vilhunen halusi myös luoda elokuvaa läheisesti Kaijan kanssa, vaikka kuvauksissa Kaija ei ollutkaan mukana.  

“Kaivoin vanhoja kotivideoita vuodelta 1991, joita en ollut katsonut aiemmin. Editoin niistä tekijöille koosteen katsottavaksi, mutta niiden läpi selailu oli kyllä rankkaa. Siinä vietettiin monia unettomia öitä”, Kaija jatkaa. 

”Tehdään se sitten kunnolla!”  

Kaija vakuuttui ensimmäisistä keskusteluista lähtien näyttelijä Oona Airolan olevan Kaijan rooliin täydellinen. Artistia ja näyttelijää yhdistää musiikillisuus ja tumma lauluääni, jonka vuoksi myös Airola oli Kaijan mielestä oiva valinta. Airolan oma ensireaktio roolin saantiin oli puolestaan pelonsekainen. 

“Sanoin suoraan tuottajalle, että en ymmärrä, kuinka häntä voisi näytellä. Esitin sarjan kysymyksiä käsikirjoitukseen liittyen. Harkitsin vielä jonkin aikaa käsikirjoituksen lukemisen jälkeen, vaikka koko ajan päässäni raksutti ajatus Kaijan näyttelemisestä”, Airola kertoo Episodille.  

“Lopulta päädyin kuitenkin soittamaan tekijöille, että “no tehdään sitten, mutta tehdään sitten myös kunnolla!” ”, hän naurahtaa päättäväisesti. 

Oona Airola Kaunis rietas onnellinen -elokuvan pressissä. Kuvaaja: Nea Pietiläinen

Rakkaustarinasta selviytyminen 

Airola halusi erityisesti kiinnittää huomiota rooliin valmistautuessaan rivien välissä myllääviin tapahtumiin ja tunteisiin, niin hahmon henkilökohtaisessa elämässä kuin ihmissuhteissa. Elokuvan kärkiteemana olevaa selviytymistä rakennettiin vahvasti koko tarinan ajan, ja Airola joutui itsekin roolia tehdessä käymään läpi omia kipukohtiaan. 

“Näyttelijänä se on aina rankka paikka kaivautua hahmoihin syvälle, mutta nyt se tuntui erityisen rankalta, sillä en suostunut tekemään pintaliitokuvausta. Onnekseni Selma (Vilhunen) tai loistava vastanäyttelijäni Jari Vikman eivät myöskään suostuneet siihen”, Airola sanoo omistautuneesti. 

“Tämä on myös rakkaustarina. Meidän tuli oikeasti luoda se rakkaus, joka voi särkyä. Se on samalla se kipupiste, johon katsojakin voi tarttua”, hän kiteyttää. 

Naisartistien asema suomalaisella musiikkikentällä 

Vuoristorataisen elämäkuvauksen lisäksi elokuva sivuaa naisartistin kohtaamaa epätasa-arvoisuutta mieskeskeisellä musiikkikentällä 80-luvulta eteenpäin. Kaija kertoo pohtineensa, millainen naisten asema alalla olisi nyt, jos hän olisi astunut puikkoihin aikaisemmin. 

“Kaikki on nykyään aivan erilaista, kun meillä on paljon naisartisteja, -säveltäjiä, -sanoittajia ja -tuottajia. Minun aikanani ei ollut ketään, tuntui kuin olisin elänyt tässä suhteessa kuin keskiajalla. Ala oli silloin kovin miehinen ja jopa vähättelevä”, Kaija kertoo. 

“Vuosien työn jälkeen olen onnellinen, että olen nyt siinä pisteessä, jossa voin itse päättää mitä teen, miten teen, missä teen ja kenen kanssa teen. Tämä on uskomaton tilanne siihen nähden, missä olin aikoinaan”, hän lisää. 

Rohkeus kohdata pelot

Kaija rohkaisee oman tarinansa myötä ihmisiä unelmoimaan ja ennen kaikkea kohtaamaan sisimpänsä. Hän sanoo saavansa ihmisiltä paljon viestejä erilaisiin mielenterveysongelmiin, kuten ahdistukseen ja pelkoihin liittyen. 

“Olen koko elämäni pelännyt, eikä minun edes pitäisi olla tässä tilanteessa, kun nyt olen. Olen esimerkki siitä, että jos minäkin pystyn tähän, niin ihmeitä tapahtuu ja muutkin siihen pystyvät. Olen tehnyt paljon töitä itseni ja pelkotilojeni kanssa, joten rohkaisen ihmisiä samaan”, hän avaa henkisiä kamppailujaan. 

Kaijan mukaan Kaunis rietas onnellisen voimaannuttavuuden on tarkoitus osoittaa, että kuka vaan voi selvitä synkimmistä ajanjaksoistaan ja saavuttaa mitä vaan, kunhan ei luovuta. 

Haastattelun päätteeksi toimittaja kysyy molemmilta haastateltavilta, millä kolmella sanalla he tiivistäisivät katsojalle, mitä elokuvalta voi odottaa: 

“Rakkaus, selviytyminen ja vahvan ihmisen yksinäisyys”, vastaa Airola, kun toimittaja on antanut vihreää valoa viimeisen “sanan” kolmiosaisuudelle. 

“Kuka keksi rakkauden”, toteaa Kaija Koo tyhjentävästi. 

Kaunis rietas onnellinen ensi-illassa 18. helmikuuta. Katso sitä ennen elokuvan traileri alta. 

YouTube video