Rambo jätti pysyvän jäljen Jalmari Helanderiin: ”Se muutti elämäni”

Jalmari Helanderin Rambo-leffan kuvaukset alkavat pian.

Julkaistu:

Jalmari Helanderin ohjaama John Rambo on odotettu alkuperäistarina yhdestä elokuvahistorian tunnetuimmista toimintahahmoista. Elokuvan pääosassa nähdään Noah Centineo.

Tarina sijoittuu aikaan ennen Ted Kotcheffin ohjaamaa ensimmäistä Rambo-elokuvaa First Blood (1982), jota esitettiin Suomessa nimellä Taistelija. Saamassamme tiedotteessa Helander kertoo suhteestaan alkuperäiseen elokuvaan henkilökohtaisella tasolla:

“Näin First Blood -elokuvan ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana ja se muutti elämäni. Rambo ei ollut minulle vain elokuva. Se jätti pysyvän jäljen ja oli ratkaisevassa roolissa siinä, että päätin ryhtyä elokuvaohjaajaksi.”

Hänen mukaansa uusi elokuva palaa hahmon ytimeen:

”John Rambo vie meidät takaisin tarinan alkuun. Tämä on Rambo puhtaimmassa muodossaan – raaka ja aito. Se on selviytymistarina sitkeydestä, periksiantamattomuudesta ja menetetystä viattomuudesta.”

Lue myös: Sisu 2 ja Simo Häyhä joutuivat Kremlin hampaisiin: ”Suomalainen Rambo-kopio paikallisilla mausteilla”

Noah Centineon lisäksi näyttelijäkaartiin kuuluvat Yao, Jason Tobin, Quincy Isaiah, Jefferson White ja Tayme Thapthimthong. Tuottaja Angela Russo-Otstot kuvaa hanketta poikkeukselliseksi:

”On harvinainen mahdollisuus palata yhden pidetyimmän hahmomme pariin ja etuoikeus herättää hänet uudelleen eloon Noah Centineon ja Jalmari Helanderin käsissä.”

Myös tuottajat Kevin King Templeton ja Les Weldon korostavat lähestymistavan vakavuutta:

”Olemme hyvin tietoisia siitä kulttuuriperinnöstä, jonka Rambo-hahmo on jättänyt. Jalmari lähestyy tarinaa suurella kurinalaisuudella, ja Centineo pääosassa tuo mukanaan paitsi vahvan fyysisen läsnäolon myös syvällisen ymmärryksen hahmon vakaumuksesta ja motivaatiosta.”

John Rambon tuottavat Millennium Media ja AGBO yhteistyössä Templeton Median kanssa. Pohjoismaiden oikeudet omistaa Mis.Label, ja Suomessa elokuvan levittää Cinemanse. Kuvaukset toteutetaan useissa kohteissa Thaimaassa, muun muassa Bangkokissa, Krabilla, Phang Ngassa ja Kanchanaburissa. Elokuvasta on julkaistu uusi lehdistökuva, jonka näet alla.