Martin Scorsesen ohjaama The Departed (2006) on ikivihreä mafiaelokuva, jonka näyttelijäkaarti hakee vertaistaan. Samassa leffassa ovat mukana niin Jack Nicholson, Leonardo DiCaprio, Matt Damon, Martin Sheen, Mark Wahlberg, Alec Baldwin kuin Ray Winstone, ja erityisesti Nicholsonin ja Winstonen esittämien roistojen välinen kemia toimi elokuvassa hienosti. Siksi onkin surullista kuulla, etteivät näyttelijät tulleet rooliensa ulkopuolella toimeen keskenään.
Winstone on kertonut aiemminkin haastatteluissa, ettei hän pitänyt Nicholsonin ylimieliseksi kokemastaan käytöksestä. Nyt Winstone palaa aiheeseen Things We Like -podcastin haastattelussa, eikä mies säästele sanojaan.
”Hän oli minusta… Kuules, hän alkaa tulla vanhaksi, ja kenties hänellä on meneillään kaikenlaisia asioita”, Winstone aloittaa jokseenkin sovittelevasti mutta jatkaa sitten suoremmin:
”En pitmänyt hänestä. Minusta hän oli niin täynnä itseään että se oli jotain aivan uskomatonta.”
”Hän oli erittäin töykeä! Hän oli töykeä minulle, hän oli töykeä vaimolleni, ja jos hän olisi ollut nuorempi mies, olisin lyönyt hänet pihalle.”
Mitähän vaikka DiCaprio piti Nicholsonin kanssa näyttelemisestä? Hän ei taida olla antanut aiheesta yhtä suoraa kommenttia. Tässä Departedin traileri vielä muistin kirkastamiseksi:

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.