Renny Harlinin uutuselokuva The Strangers – Chapter 3 on saanut murska-arviot kriitikoilta.
Kauhuelokuvatrilogian päätösosa sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 6. helmikuuta. Trilogian aikaisemmatkin osat saivat kriitikoilta huonot arviot.
”Yksi viime aikojen tylsimmistä studiokauhuelokuvista. Napakka 90 minuutin kesto tuntuu silti loputtomalta”, kirjoitettiin Screen Rantin arviossa.
”Tämä Strangers-trilogia oli kunnianhimoinen konsepti, joka muuttui nopeasti katastrofaaliseksi epäonnistumiseksi ja osoitti, että koko sarja oli alun alkaenkin ymmärretty täysin väärin. Kaikesta tästä pohjustuksesta huolimatta viimeinen osa lässähtää vaisuun päätökseen matkalla, jolle ei alun perinkään olisi kannattanut lähteä”, Colliderin arviossa kerrotaan.
MovieWeb-sivuston arviossa todettiin, että päähahmo Mayaa esittävän Madelaine Petschin ja Gabriel Basson hahmojen juonikuviot saivat yleisöltä huvittuneita reaktioita.
”Se, mitä hänen ja Mayan välillä tapahtuu, sai näytöksessäni yleisön nauramaan ääneen. Se ei ole reaktio, jota toivotaan raa’alta kauhuelokuvalta”, MovieWebin arviossa todettiin.
Tätä kirjoittaessa The Strangers – Chapter 3:n Rotten Tomatoes -prosentti on 19.
The Strangers – Chapter 3:n ilmestymisaikataulu Suomessa ei ole vielä selvillä, mutta tuskin elokuva saa kotimaassa elokuvateatterilevitystä.
Katso The Strangers – Chapter 3:n traileri alta.
