Edesmenneen näyttelijän viimeinen elokuva julki 2012

20.10.2011 10:21

Vuonna 1993 kuolleen näyttelijän River Phoenixin viimeiseksi jäänyt elokuva Dark Blood julkaistaan viimein ensi vuonna. Ohjaaja George Sluizerin mukaan hän on saattamassa elokuvaa valmiiksi uudelleenmuokkaamalla materiaalia kesken jääneistä kuvauksista. River Phoenix kuoli kesken Dark Bloodin kuvausten huumeiden yliannostuksesta johtuneeseen sydänkohtaukseen Los Angelesissa. Hän oli vasta 23-vuotias.

Sluizer aikoo pyytää Riverin veljeä Joaquin Phoenixia tekemään ääniroolin Poikana, elokuvan päähenkilönä jota River näytteli. Ohjaajan mukaan veljekset ovat ääneltään hyvin samankaltaiset.

Dark Blood on trilleri joka kertoo ydinaseen testaus alueen lähettyvillä asuvasta erakosta, joka uskoo maailmanlopun lähestyvän. Kun aviopari, joita esittävät Jonathan Pryce sekä Judy Davis, jää jumiin aavikolle heidän autonsa simahdettua, erakko aloittaa suhteen Davisin esittämän naisen kanssa.

River Phoenix oli aikoinaan arvostettu näyttelijä joka ehti esiintyä elinaikanaan seitsemässätoista elokuvassa. Hänen tunnetuimpiin elokuviinsa kuuluvat muun muassa Stand by Me – Viimeinen kesä vuodelta 1986 sekä Indiana Jones ja viimeinen ristiretki 1989, jossa Phoenix esitti nuorta Indiana Jonesia.

Lähde: The Hollywood Reporter