Russell Crowe näyttelee Jack El-Hain kirjaan The Nazi and the Psychiatrist -perustuvassa elokuvassa toista maailmansotaa seuranneiden kuuluisien oikeudenkäyntien aikana amerikkalaisen psykiatrin kanssa kasvokkain joutunutta Hermann Göringiä. Se ei ollut helppoa kenellekään, ja siksi hän oli ”vastahakoinen” lukemaan sitä.
– Ammatissani töihin ryhtyy usein pelkän uskon varassa, Crowe toteaa Zürichin elokuvafestivaaleilla ja kertoo Gladiaattorista.
– Istuimme ilta toisensa jälkeen Ridley [Scottin] toimistossa ja tiuskimme käsikirjoitukselle. ”Tämä on paskaa. Tämä on roskaa. Tämä on kukkua” Ennen kuvausten alkua olimme karsineet 110-sivuisen käsikirjoituksen 21-sivuiseksi.
– Elokuvaa suitsutetaan, mutta Ridleylle ja minulle se oli elokuvahistorian suurin säikähdyksellä selviäminen. Meillä oli budjetti ja näyttelijät mutta ei käsikirjoitusta. Kirjoitimme kaiken uusiksi sitä mukaa kun teimme.
Nurembergissä ongelma ei ollut käsikirjoitus, jonka hän kehuu avaavan kyseistä hetkeä historiassa. Ongelma oli rahoitus, joka pakotti odottamaan viisi vuotta.
– Ja ne olivat niiden seitsemän vuoden päälle, jotka Jamie Vanderbiltiltä kesti saada teksti lähetettyä minulle. Joskus on vain oltava kärsivällinen. Lisäksi olin paras hintaluokassa, johon hänellä oli varaa, Crowe nauraa.
Historiallisia totuuksia
Crowe tunnustaa rakastavansa historiaa, mistä on ollut apua.
– On vain jaksettava kaivaa. Se on hyvin dokumentoitua aikaa, joten löysin tietoa Göringin elämästä aina koulusta ja arvosanoista asti. Hän oli surkea oppilas ja ”rangaistukseksi” hänet lähetettiin sotilaskouluun. ”Jes!” hän hihkaisi ja oli heti luokkansa paras.
Lue myös: Nuremberg-elokuvan äänisuunnittelija pyrki välttämään ”liikaa hollywoodmaisuutta”
Myöhemmin hän etsi vahvoja liittolaisia.
– Hän näki Hitlerin puhuvan kahvilassa 30 ihmiselle ja ajatteli: ”Tyyppi on tarpeeksi hullu toteuttaakseen puheensa. Lyöttäydyn yhteen hänen kanssaan.” Oli mielenkiintoista nähdä miten hän eteni elämässään ja millaisiin tilanteisiin järjesti itsensä.
– Löysin esimerkkejä hän kyvystään ampua lonkalta. Parlamentissa joku sai hänet hermostumaan ja hän antoi palaa ilman valmisteluja. Hänen persoonassaan oli eri tasoja älystä ja viehätysvoimasta taipumukseen haudata vastustajat. Hän ristiinnaulitsi ihmisiä parlamentissä, jopa Goebbelsin. Pöytäkirjoissa hän kutsuu Goebbelsiä ääliöksi. Aloin nähdä miten hän liittoutui ihmisiin, joiden uskoi vievän häntä eteenpäin.
Göring uskoi aina olevansa ”tilanteen herra”.
– Se oli kiehtovaa, koska noin 1942 hän menettää kontrollin, on vaarassa menettää päänsä. Niinpä hän astu syrjään, ja Goebbels, Himmler ja Heydrich saavat tilaisuuden kuiskia Hitlerin korvaan.
Crowe ei pelännyt tehdä Göringistä sympaattistakin.
– Siitä ei tarvinnut huolehtia ottaen huomioon mitä hän teki. Mutta totuus on myös, ettei kukaan ole täysin paha tai hyvä. Hän on hyvä seuramies, mutta hän ei voi olla myös osoittamatta paikkaasi.
Crowe ylistää Vanderbiltiä.
– Ikinä ei ollut kiireen tuntua, ei paniikkia. Se oli kuin unta, nautin hänen huumoristaan ja hänen haastamisestaan.
Hän nautti myös kanssanäyttelijöistään.
– Se oli kuin villin lännen saluunassa, jokainen paskiainen oli pyssysankari. Jokainen halusi olla voittaja päivän päätteeksi. Heillä oli taito käyttää aseita ja halu taistella. Siinä oli hienoa energiaa. Michael Shannon on hienoimpia amerikkalaisnäyttelijöitä ikinä, hän on jyrä. Olimme tavanneet Man of Steelissä. Olin Jor-El, Supermanin isä, Michael oli Zod, entinen ystäväni mutta nyt vannoutunut viholliseni.
– Olimme raataneet kolme kuukautta rinta rinnan salilla Illinoisissa tappelukohtausta varten. Tunsin hänet ja yritin joka päivä kuvauspaikalla saada hänet nauramaan. Hän näyttää ulospäin niin happamalta. Mutta saan hänet nauramaan. Tein niin joka päivä.
Yksi heidän kohtauksensa vie 17 sivua ja he halusivat tehdä sen yhdellä otolla.
– Sanoin: Jamie, Michael ja minä olemme alieneita Kryptonilta, anna meidän tehdä se. Enkä kuseta, kun hän huusi ”cut”, 600 ekstraa ja työryhmän jäsentä huoneessa räjähti suosionosoituksiin!
Hemmetin australialaiset
Ei ollut helppoa jättää roolia taakseen.
– Kun keskittyy työhönsä, se ei ole ohi viideltä. Kotona illallisellakin sitä miettii. En halua olla hoopo, mutta rooli oli aavemainen, ei terveellinen. Mutta sen on annettava mennä ihon alle, jos sen aikoo tehdä kunnolla.
Hän ei pahemmin ajattele edessä olevaa palkintosesonkia.
– Elämä on nyt hyvää, kukaan ei välitä minusta paskaakaan. Ei ole sitä L.A. Confidential -mainetta, kun saa ravintoloissa hyvän pöydän ja hyvää palvelua. Oscarit tuovat mukanaan hevonkukkua, joten toivon etten joudu siihen tilanteeseen. Ja mitä tekisin enää toisella?
Onhan hän jo tehnyt vanhempansa ylpeiksi.
– He ovat tolkuttoman ylpeitä, kuten vanhempien pitääkin. Äitini hoki erinomaisuuttani kun olin lapsi ja eräänä päivänä osoitin hänen olleen oikeassa.
Skinin rooli Romper Stomperissa oli läpimurto, mutta tähteyttä sai vielä odottaa.
– Käsis oli olematon ja ohjaaja hullu mutta pätevä. Hulluus on oko, kunhan on pätevä. Uskoin aiheen tekevän vaikutuksen ja sen vastapainoksi esitin Uudet heilat -leffassa homoa rugbypelaajaa. Ajattelin miten se häiritsisi niitä, jotka olivat pitäneet minusta Romper Stomperissa, hän hykertelee.
– Siihen aikaan Jenkeissä tunnettiin australialaisista vain Mel Gibson ja Judy Davis. Gibson oli syntynyt Amerikassa ja Judy näytellyt niin monia brittejä, ettei häntä tajuttu australialaiseksi. Minua kehotettiin teeskentelemään, että olen Oklahomasta. Sanoin, etten halua työskennellä niin helvetin tyhmän ohjaajan kanssa.
Kiitos Sharon Stonen hän sai roolin Nopeat ja kuolleet -länkkäristä.
– Hän vei minut huoneeseen, jossa oli kaiutinpuhelin, ja joku sanoi: ”Sharon, juttu on nyt niin, että rooliin otetaan joku loistava, ei ketään tuntematonta australialaismulkkua.” Hän tosiaan pisti itsensä peliin puolestani. Rakastan Sharonia.
Vuosia myöhemminkin hän on valmis kärsimään roolin vuoksi.
– Yhteen aikaan seukkasin Meg Ryanin kanssa. Hän kysyi arvistani ja oli helvetin pettynyt, että ne olivat peräisin leffoista. Ilmeisesti ne eivät ole oikeaa elämää.
– Elokuvasta näkee sen onnistuneen oton, ei niitä 11 mokaa. Gladiaattorissa hevosvaunut ajoivat meitä kohti, Ridley käski minun nostaa ylös Ralf Moellerin, joka on iso jässikkä. ”Odottakaa, että vaunut ovat lähempänä!” Kolmannella kerralla pystyin haistamaan ne. Ne menivät aivan pääni vierestä. Välillä tapahtuu kamalia ja tulee lommo.
Mutta hänelläkin on rajansa. Hän ei opiskellut roolia varten yhtään saksaa. Nichts.
– Olen näyttelijä, se on pelkkää huijausta.
Teksti Marta Bałaga, Zürich Kuvat SF Studios.