Satu Rämön huippusuosittu dekkari kääntyi tv-sarjaksi – Tältä näyttää Hildur

Hildur-sarja on yksi Nelonen Median suurimmista draamatuotannoista.

Julkaistu:

Satu Rämön suosittuun Hildur-kirjasarjaan pohjautuva tv-sarja alkaa Ruudussa ja Nelosella 26. tammikuuta 2026. Noin miljoonan euron jaksobudjetillaan se on yksi Nelonen Median mittavimmista draamahankkeista.

Sarja kertoo islantilaisesta poliisista Hildur Rúnarsdóttirista, jonka kaksi pikkusiskoa katosivat 25 vuotta sitten. Palattuaan kotikaupunkiinsa Ísafjörðuriin hän kohtaa menneisyyden varjot, kun uusi murhatapaus avaa vanhoja haavoja. Tutkinnassa häntä auttavat suomalainen poliisikokelas Jakob Johanson (Lauri Tilkanen) ja saksalainen poliisiharjoittelija Florian Herrmann (Rick Okon).

Sarjan on ohjannut Tinna Hrafnsdóttir, ja pääosassa nähdään Ebba Katrín Finnsdóttir. Muissa rooleissa esiintyvät muun muassa Oona Airola, Iina Kuustonen ja Minka Kuustonen. Sarjan ovat tuottaneet Take Two Studios ja islantilainen Sagafilm yhteistyössä IPR.VC:n kanssa, ja sen kansainvälisestä jakelusta vastaa Cineflix Rights.

Pääkäsikirjoittajina toimivat Matti Laine ja islantilainen Margret Örnolfsdottir. Vaikka tarina sijoittuu Islantiin, siinä on suomalaisia elementtejä ja kirjasta tuttuja hahmoja.

Nelonen Median johtaja Ville Toivonen kuvaa Hilduria ”poikkeuksellisen vahvaksi ja visuaalisesti vaikuttavaksi rikossarjaksi”, joka tavoittaa alkuperäisteosten tunnelman.

Lue myös: Ylen hylkäämän Queen of Fucking Everything -sarjan uusi koti selvisi – Myös elokuvaversio tulossa teattereihin

Kirjailija Satu Rämö kertoo olevansa tyytyväinen sarjan lopputulokseen ja kertoo saaneensa myös pienen cameo-roolin. ”On tuntunut uskomattomalta nähdä, miten oma tuttu kotikylä Länsivuonoilla on muuntunut Hildurin maailmaksi”, Rämö sanoo.

Hildur-kirjasarjaa on myyty yli 1,2 miljoonaa kappaletta ja sen käännösoikeudet on myyty 26 maahan. Viides osa Tinna julkaistaan 24. lokakuuta. Katso alta tv-sarjan esittelyvideo.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.