Vuonna 1992 perinteinen analoginen kerronta ja orastava digitaalinen vallankumous kohtasivat tavalla, joka määritteli scifi-genren visuaalisen kielen uudelleen. Brett Leonardin ohjaama Ruohonleikkaaja (The Lawnmower Man) nousi tämän murroksen keskeiseksi virstanpylvääksi. Vaikka elokuva on nykyvalossa teknisesti vanhentunut, sen merkitys virtuaalitodellisuuden (VR) käsitteen tuomisessa valtavirtaan, tietokoneanimaation (CGI) rajojen kokeilemisessa ja elokuvateollisuuden oikeudellisten käytäntöjen muokkaamisessa on kiistaton.
Ruohonleikkaaja on yksi elokuvahistorian erikoisimmista tapauksista, mitä tulee kirjalliseen adaptaatioon ja immateriaalioikeuksien hyödyntämiseen. Elokuvan nimi on lainattu Stephen Kingin kymmenen sivun mittaisesta novellista, joka julkaistiin ensimmäisen kerran Cavalier-lehdessä vuonna 1975 ja myöhemmin osana Night Shift -kokoelmaa vuonna 1978. Kingin alkuperäisellä tarinalla ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä virtuaalitodellisuuden tai tieteiskirjallisuuden kanssa; se on groteski kauhutarina miehestä, joka palkkaa puutarhurin leikkaamaan nurmikkoaan. Ruohonleikkaajan, joka osoittautuu oudoksi ja pelottavaksi.
Elokuvan varsinainen sielu löytyy Brett Leonardin ja Gimel Everettin alkuperäisestä käsikirjoituksesta, jonka nimi oli alun perin Cyber God. Leonard, joka oli jo saavuttanut mainetta pienen budjetin kauhuelokuvallaan The Dead Pit (1989), oli integroitunut Pohjois-Kalifornian niin kutsuttuun digerati-verkostoon 1980-luvulla. Hän oli syvästi kiinnostunut kehittyvistä tietoteknologioista ja tapasi digitaalisen maailman pioneereja, kuten Jaron Lanierin, joka popularisoi termin ”virtual reality” 1980-luvulla.
Leonard ja Everett halusivat luoda modernin teknologisen mytologian, joka vastaisi uuden ajan kysymyksiin ihmisen ja koneen liitosta. Heidän visionaan oli filosofinen tieteiselokuva, joka tutkisi ihmisen tietoisuuden laajentamista teknologian avulla, ottaen vaikutteita Daniel Keyesin Flowers for Algernon -klassikosta. Kun Allied Vision -tuotantoyhtiö, joka omisti Kingin novellin oikeudet, totesi tarinan laajentamisen pitkäksi elokuvaksi mahdottomaksi, se päätti yhdistää Kingin nimen ja pienen osan novellin teemoista Leonardin Cyber God -projektiin. Tämä liitto oli puhtaasti kaupallinen ja pyrki hyödyntämään Kingin nimen vetovoimaa pienen budjetin kauhuelokuvamarkkinoilla, vaikka lopputuloksella ei ollut juuri muuta yhteistä alkuteoksen kanssa kuin nimi ja yksi lyhyt kohtaus, jossa ruohonleikkuri jahtaa uhriaan.
Alun perin projekti suunniteltiin noin 1,5 miljoonan dollarin suoraviivaiseksi kauhuelokuvaksi, mutta Leonard onnistui vakuuttamaan tuottajat virtuaalitodellisuuden konseptin potentiaalista. Hän valmisteli opetusvideon VR-teknologiasta myydäkseen idean sijoittajille ja ulkomaisille levittäjille, joista monet eivät olleet koskaan kuulleetkaan termistä. Tämä strateginen siirto nosti budjetin lopulta noin 10 miljoonaan dollariin, mikä oli edelleen vaatimaton summa verrattuna ajan suuriin Hollywood-tuotantoihin, kuten Terminator 2: Tuomion päivä (1991), joka maksoi yli 100 miljoonaa dollaria.
Vaikka elokuvan tarinankerronta sai osakseen kritiikkiä, sen tekninen toteutus oli vuonna 1992 vallankumouksellinen. Elokuva sisälsi noin 25 minuuttia tietokoneella tuotettua kuvamateriaalia, mikä oli poikkeuksellinen määrä tuon ajan standardeilla. Vertailun vuoksi Terminator 2 sisälsi vain noin seitsemän minuuttia uraauurtavia erikoistehosteita.
Elokuvan juoni keskittyy tohtori Lawrence Angeloon (Pierce Brosnan), joka työskentelee Virtual Space Industries (VSI) -yhtiössä kehittäen älykkyyttä lisääviä menetelmiä VR-teknologian ja kokeellisten nootrooppisten lääkkeiden avulla. Hänen koekaniinikseen päätyy lapsenmielinen ja hitaasti oppiva puutarhuri Jobe Smith (Jeff Fahey), joka on joutunut yhteisönsä hylkimäksi ja hyväksikäyttämäksi. Kokeen seurauksena Joben älykkyys kasvaa räjähdysmäisesti, mutta samalla hänestä tulee aggressiivinen.
Tarina on selkeä muunnelma Mary Shelleyn Frankensteinista, mutta sijoitettuna digitaaliseen aikaan. Se käsittelee inhimillistä ylimielisyyttä ja luonnonlakien rikkomista teknologian kautta. Brett Leonard korosti elokuvan mytologista puolta; Jobe ei halua vain tulla älykkääksi, vaan hän pyrkii saavuttamaan jumalallisen tilan, ”Kyberjumalan” aseman, jossa hän voi hallita maailmaa bittien ja sähköimpulssien kautta.
Vaikka kriitikot ottivat elokuvan vastaan nihkeästi, siitä tuli huomattava taloudellinen menestys. Se osoitti, että yleisö oli erittäin kiinnostunut uusista digitaalisista teemoista ja visuaalisista elämyksistä. Yhdysvalloissa elokuva tuotti noin 32 miljoonaa dollaria, mutta kansainvälisillä markkinoilla menestys oli vieläkin parempaa, ja taaloja kertyi noin 112 miljoonaa. Maailmanlaajuinen noin 150 miljoonan dollarin tuotto oli huikea tulos kymmenen miljoonan dollarin budjetilla tehdylle teokselle.
Kulissien takana tilanne oli kuitenkin huomattavasti synkempi, ja tuloksena oli yksi elokuvan tuotantohistorian merkittävimmistä ja eniten keskustelua herättäneistä tapauksista. Stephen King nosti kanteen Allied Visionia ja New Line Cinemaa vastaan. Tämä oikeustapaus muodostui harvinaiseksi ja merkittäväksi ennakkotapaukseksi kirjailijoiden oikeuksista ja markkinoinnin totuudenmukaisuudesta Hollywoodissa.
Kingin kanne perustui Lanham-lakiin, joka kieltää harhaanjohtavat alkuperäilmaisut. Elokuvaa markkinoitiin voimakkaasti nimellä Stephen King’s The Lawnmower Man, mikä loi yleisölle mielikuvan siitä, että King olisi ollut mukana tuotannossa, kirjoittanut käsikirjoituksen tai vähintäänkin hyväksynyt teoksen. Todellisuudessa Kingillä ei ollut mitään roolia elokuvan tekemisessä, ja hän näki lopputuloksen vasta juuri ennen ensi-iltaa.
Stephen King totesi haastatteluissa, että elokuva ei muistuttanut millään tavalla hänen novelliaan, ja piti nimensä käyttöä markkinoinnissa suorastaan loukkaavana ja maineelleen haitallisena.
Kiista ei päättynyt pelkkään Kingin nimen kieltoon elokuvan nimen yhteydessä. New Line Cinema jätti poistamatta Kingin nimen joistakin videokasettien kansista ja videojulkaisua mainostavista julisteista elokuussa 1992, minkä seurauksena yhtiö tuomittiin oikeuden halventamisesta vuonna 1994. Tapaus oli poikkeuksellinen ja harvinainen, sillä kirjailija onnistui poistamaan nimensä elokuvasta oikeusteitse näin voimakkaalla tavalla. Vaikka Brett Leonard on myöhemmin kertonut Kingin pitäneen elokuvasta henkilökohtaisesti ja sanoneen lastensa rakastaneen sitä, King pysyi tiukkana studion oikeudellisen vastuun suhteen.
Ruoholeikkaaja julkaistiin elokuvateattereissa 108-minuuttisena, mutta kotiteattereihin siitä ilmestyi myös 141-minuuttinen Director’s Cut -versio. Tuon pitkän ohjaajan version voi katsoa ilmaiseksi Plexissä.
Katso Ruohonleikkaaja – Director’s Cut täällä. Elokuvan ikäraja on K-16, eikä sitä ole tekstitetty suomeksi.
Alla elokuvan alkuperäinen juliste, traileri ja tietoa jatko-osasta – joka on myös katsottavissa ilmaiseksi.
Ruohonleikkaaja sai jatko-osan vuonna 1996. Ruohonleikkaajamiehen paluu (Lawnmower Man 2: Jobe’s War / Lawnmower Man 2: Beyond Cyberspace) toimii kuitenkin varsin itsenäisenä elokuvana. Ainoastaan ensimmäisessä osassa pikkupoikaa esittänyt Austin O’Brien palasi jatko-osaan.
Surkeat arvostelut saanut jatko-osa on katsottavissa ilmaiseksi Fawesomessa ja Plexissä. Kumpikaan suoratoistopalvelu ei tarjoa elokuvalle suomenkielisiä tekstityksiä.
Katso 93-minuuttinen Ruohonleikkaajamiehen paluu täällä (Fawesome) tai täällä (Plex; sisältää mainoksia). Elokuvan ikäraja on K-16.
Lähteet: Beforeandafters, IMDb, Researchgate
Lue myös: Renny Harlinin 2000-luvun parhaiten arvioitu elokuva saapuu vihdoin Blu-raylle
Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa 80-luvun splatterklassikko – kauhu karkaa valkokankaalta katsomoon
