SkyShowtimen valikoimassa on nyt fantasiaseikkailu Viimeinen lohikäärme (DragonHeart, 1996).
Ritari Bowen (Dennis Quaid) on elättänyt itsensä lohikäärmeenmetsästäjänä, kunnes hän kohtaa Dracon (Sean Connery), joka on maailman viimeinen lohikäärme. Kahden kesken he tekevät sopimuksen, jonka puitteissa Bowen teeskentelee tappavansa Dracon yhä uudelleen ja he jakavat saadut palkkiot. Kuviot kuitenkin mutkistuvat.
Ohjaajana Rob Cohen. Käsikirjoitus Charles Edward Pogue. Näyttelijöinä Dennis Quaid, David Thewlis, Dina Meyer, Pete Postlethwaite, Julie Christie ja Jason Isaacs. Dracon äänenä Sean Connery.
Elokuva oli tietokonegrafiikan käytön merkkipaalu. Industrial Light & Magic loi Dracon tietokoneanimaationa, ja sitä pidettiin ILM:n parhaana työnä Jurassic Parkin jälkeen. Mainittakoon kuitenkin, että joissakin lähiotoksissa käytettiin nukkea. Elokuva oli myös ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi parhaista visuaalisista tehosteista.
Säveltäjä Randy Edelmanin tunnusmusiikki nousi yllättäen yhdeksi tunnetuimmista elokuvateemoista. Sitä on käytetty lukuisissa elokuvatrailereissa, olympiakisojen TV-lähetyksissä ja Oscar-gaalan kohokohtamontaaseissa.
Elokuvan kriitikkopisteet Rotten Tomatoesissa ovat luvussa 48 ja yleisöpisteet luvussa 60. Kriitikoiden mukaan elokuva tarjoaa keskiaikaista toimintaa, Dennis Quaidin muhkean kampauksen ja Sean Conneryn puhuvan lohikäärmeen, mutta tarina ei silti suurelta osin onnistu tempaamaan mukaansa.
Lue myös: Nyt suoratoistona: Seitsemän Oscar-ehdokkuutta ja yksi voitto – Johnny Deppin parhaita elokuvia
Lue myös: Nyt suoratoistona: Näyttelijän kuumasta paidasta tuli 80-luvun ilmiö – elokuva unelman tavoittelusta
Lähde: Rotten Tomatoes, Wikipedia, IMDb
