Seuraavan 28 vuotta myöhemmin -leffan ensi-ilta siirtyi – traileri kuitenkin julkaistiin

Mikäli Luutemppeli pärjää teattereissa, tulemme saamaan vielä jatkoa.

Julkaistu:

Danny Boylen ja Alex Garlandin luoma 28-zombiecalypse-leffasarja saa pian uuden osansa, kun Boylen ohjaama ja Garlandin 28 vuotta myöhemmin saa jatkoa.

Tällä kertaa ohjausvastuu oli kuitenkin Nia DaCostalla (Candyman, The Marvels), mutta käsikirjoitus on edelleen Garlandin.

Lue myös: Quentin Tarantino syyttää Nälkäpeliä vuonna 2000 tehdyn leffan kopioinnista

Lue myös: Uusi leikkausversio kääntää elokuvan tunnelman päälaelleen – Tarkastelussa kaksi modernia klassikkoa ja ehkä maailman huonoin pelileffa

28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli jatkaa suoraan 28 vuotta myöhemmin -leffan tarinaa.

Ensi-illan piti olla 16. tammikuuta, mutta se on siirtynyt 30. päivään.

Pääosissa nähdään Ralph Fiennes, Emma Laird, Alfie Williams, Chi Lewis-Parry ja Jack O’Connell.

Eeppistä tarinaa jatkavassa kertomuksessa tohtori Kelson (Fiennes) ajautuu järisyttävään uuteen suhteeseen – jonka seuraukset voivat muuttaa heidän tuntemansa maailman – ja Spiken (Williams) kohtaamisesta Jimmy Crystalin (O’Connell) kanssa tulee painajainen, josta hän ei pääse pakoon. Luutemppelin maailmassa tartunnan saaneet eivät enää ole suurin selviytymisen uhka – vaan selviytyjien epäinhimillisyys voi olla vieraampaa ja pelottavampaa.

Alla uusi traileri.

YouTube video