Stallone sanoi olevansa kenties ylpein tästä Rockysta – aivan loistava leffa on illan tv-tarjonnassa

IMDb-arvosana on 7,1.

25.10.2024 11:49

Illan tv-tarjonnassa on elokuva Rocky Balboa (2006).

Elokuvassa eläkkeellä oleva Rocky Balboa kamppailee edelleen sisäisten demoniensa kanssa. Tämän vuoksi entinen raskaansarjan nyrkkeilymestari haastaa nykyisen mestarin, Mason Dixonin. Elokuva kuvaa työväenluokan sankari-isän ja hänen poikansa suhdetta ilman häpeilyä ja nostalgian voimin, keskittyen erityisesti itsensä voittamisen teemaan.

Elokuvantekijät käyttivät nyrkkeilyottelukohtauksessa oikeaa nyrkkeilytapahtumaa hyödykseen. Myös yleisö oli aito – kuten myös heidän reaktionsakin. Yleisölle ei annettu sen kummempia ohjeita, mutta he alkoivat silti seisoen kannustaa: ”Rocky, Rocky!” Rocky sai itse asiassa nyrkkeilyillan kovaäänisimmät kannustukset.

Stallone kertoo alla olevalla videolla, että Rocky on hänen suosikkielokuvansa, ja että hän on kenties ylpein Rocky Balboasta. Hän yritti kuusi vuotta saada sen tehdyksi, ja kun se lopulta onnistui, hän oli todella ylpeä siitä eritoten siksi, että sen toteutuminen oli niin kovan työn takana.

Tulevat lähetykset:

  • Pe 25.10.2024 klo 21.05, MTV Sub
  • To 31.10.2024 klo 23.40, MTV Sub

Lue myös: Nyt Netflixissä: Varsin viihdyttävä scifileffa – näyttelijätär joi itsensä seksikohtauksen vuoksi humalaan – Episodi.fi

Lähde: IMDb