Stellan Skarsgård kertoi uudessa haastattelussa, kuinka hänen 13-vuotista poikaansa kiusataan koulussa.
Poikaa pidetään nepovauvana.
Lue myös: Stellan Skarsgård elää laina-ajalla – sai vakavan sairauskohtauksen kolme vuotta sitten
Lue myös: Pastori etsii kadonnutta piikaa – Suomessa kuvattu pohjoismainen rikosdraama saapui suoratoistoon
– 13-vuotias nuorimmaiseni, Kolbjörn, kärsii siitä, Skarsgård kertoi.
– Hän on todella surullinen, koska hänen koulukaverinsa kutsuvat häntä nepovauvaksi. Hänellä ei ole ystäviä koulussa. Hän on yksinäinen. Julmia lapsia. Tai julmia ja tietämättömiä. Koko nepovauva-syyttely on aivan täyttä hevonpaskaa. Kukaan ei palkkaisi sinua, ainakaan mihinkään hyvään, jos et olisi tarpeeksi hyvä.
Internet vihaa nepovauvoja, koska ihmiset luulevat, että rikkaiden ja kuuluisien lapset saavat esimerkiksi töitä helpommin.
Jennifer Aniston kertoi taannoisessa haastattelussa, että on aivan normaalia, että lapset seuraavat vanhempiensa uraa. Esimerkiksi Anistonin isä oli Päivien viemää -saippuaoopperasta tuttu John Aniston.
Kate Hudson taas on Goldie Hawnin ja Bill Hudsonin lapsi. Tunnettuja näyttelijöitä kumpainenkin.
Jamie Lee Curtis on taas Tony Curtisin ja Janet Leighin tytär.
Esimerkkejä on lukuisia. Siinä ei ole siis mitään uutta, että lapset seuraavat vanhempiensa uraa viihdealalle.
Lähde: Variety