Suomalaista animaatiota esillä Tokion anime-messuilla

12.3.2012 10:31

Suomalaista animaatiota esitellään maaliskuun lopulla ensimmäistä kertaa Tokion maineikkailla anime-messuilla. Tokyo International Anime Fair järjestetään 22.-25. maaliskuuta Big Sight -messukeskuksessa. Kaksi ensimmäistä päivää on tarkoitettu ammattilaisille, kahtena viimeisenä messut ovat avoimet kaikelle faniyleisölle.

Viime vuonna tapahtuma peruttiin maanjäristyksen vuoksi. Uutta alkua messujärjestäjät vauhdittavat kansainvälistymällä voimakkaasti. Mukaan on kutsuttu suurlähetystöjen kautta monia uusia animaatiotuotantomaita Unkaria ja Tunisiaa myöten. Suomalaisten osasto sijoittuu lähetystöjen paviljonkiin mutta lähetystön sijaan järjestäjänä on Finnanimation, animaatiotuottajien
verkosto.

Sen ansiosta Suomen osastolla voidaan esitellä sekä valmiita että kehitteillä ja parhaillaan tuotannossa olevia uusia animaatioita.

Finnanimation edistää suomalaisen animaation kansainvälistymistä, ja painopisteenä on erityisesti Aasia. Aasia-strategian tavoitteena on edesauttaa sekä tuotantoa että levitystä.

Kuva elokuvasta Ella & Aleksi: Yllätyssynttärit.