Suomen kaikkien aikojen menestyneimmästä jalkapalloilijasta, Jari Litmasesta kertova dokumenttielokuva saa Suomen ensi-iltansa 28. syyskuuta.
Arto Koskisen ohjaamassa ja Mika Kaurismäen tuottamassa Kuningas Litmanen -elokuvassa nähdään uran läpileikkauksen lisäksi Litmasen parin viime vuoden koitokset kotimaisten FC Lahden ja HJK:n riveissä. Suomen viheriöiden lisäksi elokuvassa vieraillaan Litmasen kansainvälisen uran tärkeimmissä paikoissa, Amsterdamissa, Barcelonassa ja Liverpoolissa.
– Jari Litmanen on kiinnostava hahmo, jonka taustalta löytyy mielenkiintoinen tarina, ohjaaja kertoo motiiveistaan.
Litmasen vanhempien lisäksi elokuvassa kuullaan aiempien pelitovereiden ja valmentajien mietteitä suomalaisesta pallotaiturista kentällä ja sen ulkopuolella.
– 1990-luvun puolivälissä (Amsterdamin) Ajaxin menestyshuumasta tehtiin työläs dokumentti, joka sai kiinnostumaan uran läpileikkauksesta joskus tulevaisuudessa, kun ura ei olisi enää kesken, polveaan kuntouttava ja vasta sen jälkeen uran jatkostaan päättävä Litmanen kertoo.
Koskinen on aiemmin tehnyt useita dokumentteja, muun muassa Joki taivaalla (2004), sekä yhden pitkän valkokangaselokuvan, vuonna 2002 ilmestyneen Kahlekuninkaan. Kaurismäellä on tuoretta kokemusta henkilökuvista dokumenttielokuvista Mama Africa (2011) ja Vesku (2010).
Vielä leikkausvaiheessa olevaa elokuvaa myytäneen myös ulkomaille, onhan Litmasen mukaan nimetty Jari-poikia Alankomaissa asti.
Teksti: Jani Svensk
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.