Suomi-Filmin elokuvat siirtyvät KAVAlle

17.11.2011 14:55

Suomi-Filmi Oy:n elokuvien levitysoikeudet siirtyvät Kansalliselle audiovisuaaliselle arkistolle eli KAVAlle eilen keskiviikkona 16.11.2011 tehdyn sopimuksen mukaan.

Suomi-Filmin elokuvaoikeuksien hankinta on jatkoa kotimaisten elokuvien levitysoikeuksien ostolle. Elokuussa KAVAlle siirtyivät Finnkinolta kotimaisten elokuvien levitysoikeudet. Kotimaisen elokuvan kulta-ajan tuotannosta valtaosa on nyt kansallista omaisuutta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön myötävaikutuksella tehdyllä kaupalla halutaan varmistaa, että kotimaisia elokuvia voidaan edelleen esittää elokuvateattereissa myös digitaalisella aikakaudella. Hanke nähdään tärkeänä KAVA:ssa, jossa aloitetaan tänä syksynä kotimaisen elokuvan digitoiminen. Kauppaan sisältyvät Suomi-Filmi Oy:n omistamien elokuvien teatterioikeudet sekä tallenne- ja nettilevityksen oikeudet. Elokuvien tv-oikeudet ovat Ylellä. KAVAlle siirtyvät myös Suomi-Filmin elokuvien oheisaineistot oikeuksineen.

Kauppaan kuuluu noin 150 pitkää Suomi-Filmin elokuvaa. Näiden joukossa on muun muassa Teuvo Puron, Erkki Karun, Valentin Vaalan ja Matti Kassilan teoksia. Joukkoon mahtuu useita klassikoita sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita elokuvia. KAVAlle siirtyy Suomi-Filmin kautta myös muiden yhtiöiden elokuvia kuten Kurt Jägerin Elämän maantiellä (1927), Teuvo Puron Meren kasvojen edessä (1926) sekä Erik Blombergin Valkoinen peura (1952).

Lisätietoa: KAVA