Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama 100 litraa sahtia on valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon, kerrotaan tiedotteessa.
Elokuva kertoo kuinka sahtipitäjän siskokset joutuvat kilpajuoksuun aikaa vastaan, kun häihin luvattu sata litraa sahtia katoaa heidän ja kyläläisten suihin. Elokuvan pääosia näyttelevät Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka.
Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 28. marraskuuta 2025. Episodi antoi elokuvalle neljä tähteä. ”Sahtia valmistavien sisarusten sekoiluille nauraa sydän sykkyrällä”, Jouni Vikman kirjoitti.
Knihtilä ja Lonka palkittiin elokuvasta yhteisellä parhaan naisnäyttelijän palkinnolla Black Nights Film Festivalissa marraskuussa 2024. Elokuvan tuottaja Jani Pösö sai elokuvasta Vuoden elokuvatuottaja -palkinnon.
Suomen Oscar-raadin mielestä ”Epätavallisesta asetelmasta on syntynyt yleisöjä koskettava ja mieleenpainuva tragikomedia, jonka luonteva näyttämö on perisuomalainen, mutta samalla universaali maalaismiljöö”.
Suomen Oscar-ehdokkaan valinnasta vastaa Suomen Filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-ammattilaisten raati. Raadin puheenjohtajana toimi kirjailija ja elokuvakriitikko Kalle Kinnunen.
Lue myös: Espoo Ciné palkitsi ohjaaja Teemu Nikin
Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences, joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2024 ja 30. syyskuuta 2025 välisenä aikana.
Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkaistaan 22. tammikuuta 2026. Oscar-palkinnot jaetaan 15. maaliskuuta 2026 ympäri maailmaa televisioitavassa gaalassa.