Jeopardy! on alun perin yhdysvaltalainen tietokilpailu, jonka idea on siinä, että juontaja kertoo vastauksen ja kilpailijat yrittävät mahdollisimman nopeasti keksiä sille sopivan kysymyksen.
Suomessa Jeopardya tehtiin yhden kauden ajan vuosina 2007–2008, ja Nelosen ohjelmaa juonsi Ismo Apell. Nyt tietovisa kokee uuden tulemisen Kalle Lambergin juontamana TV5-kanavalla ja Maxissa.
Nopeatempoisessa Jeopardy! Suomi –tietovisassa kilpailijoiden tulee löytää viidessä sekunnissa oikea kysymys esitettyyn vastaukseen. Aiheet ovat kaikkea maan ja taivaan väliltä, eikä virheitä sallita.
Juontaja Kalle Lambergille pesti tv-tuotannon yksittäisenä keulakuvana on ensimmäinen laatuaan.
”Ensimmäinen oma ohjelma on upea mahdollisuus tällaiselle ikuiselle tv-viihteen sidekickille. Kilpailijat olivat mukana hyvällä asenteella, ja kun kisa lähti käyntiin, meni useimmilla pelivaihde päälle toden teolla”, Kalle kertoo tiedotteessa.
Kisan luotsaaja paljastaa myös, että pelissä vaadittujen vastausaloitusten ”Kuka on..?” ja ”Mikä on..?” muodostaminen paineen alla oli osallistujille toisinaan yllättävän vaikeaa.
Itsensä likoon laittaa monipuolinen joukko julkisuudesta tunnettuja ihmisiä: mukana Jeopardy! Suomessa ovat muun muassa Paleface, Tuomas ”Tunna” Milonoff, Kai Rinkinen, Jukka Rasila, Helena Lindgren, Jarkko Niemi, Timo Lavikainen, Lotta Backlund, Karoliina Tuominen, Shawn Huff, Pippa Laukka, Sergey Hilman, Tero Tiittanen, Minttu Kaulanen, Miitta Sorvali, Enni Koistinen, Chike Ohanwe ja Arman Alizad.
Jeopardy! Suomea voi seurata TV5-kanavalla tiistaisin ja torstaisin klo 20. Jaksot näkyvät myös Maxissa.