Sydney Sweeneyn ja Amanda Seyfriedin tähdittämä eroottinen jännäri Kotiapulainen on osoittautunut jättihitiksi.
Suomessahan Kotiapulainen pudotti Avatar: Fire and Ashin teattereiden ykköspaikalta.
Lue myös: Hittisarja Euphorian ensi-iltapäivä selvisi
Maailmanlaajuisesti se on rikkonut jo 200 miljoonan dollarin rajan, eikä elokuvan tekeminen maksanut kuin 35 miljoonaa dollaria.
Lionsgate on ollut taloudellisissa vaikeuksissa, joten myös heille tekee hyvää saada aikaiseksi kunnollinen hitti.
Elokuvan odotetaan tienaavaan lopulta 225-275 miljoonaa dollaria, ja se on jättimäinen summa keskibudjetin elokuvalle.
Kotiapulainen on myös Sweeneyn ensimmäinen hitti pitkään aikaan. Sweeneyn elokuvat ovat flopanneet teattereissa siitäkin huolimatta, että hän on jatkuvasti otsikoissa.
Jatkoa on siis luvassa. Jatko-osa perustuu Freida McFaddenin The Housemaid’s Secret -nimiseen kirjaan, eli olisiko se sitten suomeksi Kotiapulaisen suuri salaisuus?
Alla traileri.
Lähde: Variety
