Sydney Sweeneyn uusi elokuva floppasi pahasti – Ei ole tulossa Suomen teattereihin lainkaan

Näyttelijätähti puolustaa elokuvaansa Instagramissa.

Julkaistu:

Vuosi 2025 on ollut näyttelijätähti Sydney Sweeneyn kannalta kivikkoinen. Euphoria-sarjasta ja monista suosikkielokuvista tutun Sweeneyn uusin elokuva Christy on jo hänen kolmas peräkkäinen elokuvansa kolmen kuukauden sisällä, jonka tulot lippukassoilla ovat jääneet pettymykseksi.

Nyrkkeilijä Christy Martinista kertova elämäkertaelokuva on kuitenkin saanut kriitikoilta pääosin myönteisen vastaanoton, ja erityisesti Sweeneyn roolisuoritusta on kehuttu.

Näyttelijä puolusti itse elokuvaa pitkällä Instagram-julkaisulla. ”Olen äärettömän ylpeä tästä elokuvasta”, Sweeney kirjoitti ja kiitti niitä harvoja, jotka ovat käyneet sen katsomassa.

”Tämä elokuva kertoo selviytymisestä, rohkeudesta ja toivosta. Kampanjoidemme kautta olemme auttaneet lisäämään tietoisuutta perheväkivallan uhreista. Lähdimme mukaan tähän projektiin siinä uskossa, että Christyn tarina voisi pelastaa ihmishenkiä.”

Sweeney painotti, ettei taidetta välttämättä tehdä numeroiden vuoksi:

”Emme aina luo taidetta taloudellisen tuloksen vaan sen synnyttämän vaikutuksen takia. Christy on ollut elämäni merkityksellisin projekti. Kiitos, Christy. Rakastan sinua.”

Kauniista sanoista huolimatta Christy tuotti avausviikonloppunaan vaatimattomat 1,25 miljoonaa dollaria, vaikka sitä esitettiin yli 2000 teatterissa Yhdysvalloissa.

Lue myös: Sydney Sweeneyn uusi haastattelu räjäytti somen: ”Nyt ymmärrän miksi ihmiset vihaavat häntä”

Suomessa elokuva ei näillä näkymin tule lainkaan teattereihin. Ensi-iltatietoja julkaisevan Filmikamarin sivuilla sitä ei näy. Ruotsalaisen sisarlehtemme MovieZinen arvostelussa sille annettiin neljä tähteä, ja sitä kuvailtiin ”katsomisen arvoiseksi ja viihdyttäväksi elokuvaksi, jolla on tärkeä sanoma”.

Sweeneyn toivotaan saavan uransa takaisin nousuun talvella, kun hänen seksikkääksi ja shokeeraavaksi kuvailtu trillerinsä The Housemaid saa ensi-iltansa.

Lähde: MovieZine

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.