Syke-elokuvasarja jatkuu – Helmi-Leena Nummela tekee ensimmäisen pääroolinsa valkokankaalla

Syke-elokuva: Kipinöitä yössä saa ensi-iltansa 14. marraskuuta ja tuo tutut hahmot takaisin valkokankaalle uudenvuodenaaton ympärille rakentuvassa tarinassa.

21.8.2025 13:30

Syke-sarjan pohjalta tehty uusi elokuva sijoittuu traumapolille vuoden kiireisimpänä vuorokautena. Instrumenttihoitaja Jannica Ronkaisen (Helmi-Leena Nummela) työvuoro venyy, vaikka hän odottaa jo vuoden vaihtumista ilman uusia suhdehuolia. Tilannetta mutkistavat sekä menneisyydestä palannut tuttu että uusi, vaativa kirurgi Eero Mustonen (Johannes Holopainen).

Elokuvan on ohjannut Laura Joutsi .Käsikirjoittajina toimivat Paula Korva ja Anne Prokofjeff. Tuottajana on Essi Tuukkanen ja tuotannosta vastaa Yellow Film & TV. Mukana nähdään myös Syke-sarjasta tuttuja näyttelijöitä, kuten Matti Ristinen, Leena Pöysti, Lena Meriläinen ja Valtteri Lehtinen.

Lue myös: Tommi Korpela ja Pihla Viitala esittävät pääosia kotimaisessa uutuuselokuvassa

– ”Syke-elokuva: Kipinöitä yössä on ensimmäinen pääroolini pitkässä elokuvassa. Jannican hahmo on ollut iso osa elämääni jo viiden vuoden ajan, ja tuntuu hyvältä kertoa hänen tarinaansa uudella tavalla”, Helmi-Leena Nummela sanoo.

Aiemmat Syke-elokuvat Hätätila (2021) ja Särkynyt sydän (2023) keräsivät yhteensä yli 245 000 katsojaa ja palkintoja Jussi-gaalassa. Uusi elokuva on ennakkotietojen mukaan itsenäinen tarina, joka ei nojaa sarjan juonenkäänteisiin.

Syke-elokuva: Kipinöitä yössä saa ensi-iltansa 14. marraskuuta.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.