Vuonna 2007 Italian Perugiassa tapahtui nuoren naisen murha, joka on jäänyt varmasti monien mieleen myös suomalaisten uutismedioiden lukuisista julkaisuista. Itse tämä henkirikos sekä sitä seuranneet pitkät ja tunteita kuohuttaneet oikeudenkäyntiprosessit ovatkin keskiössä Disney Plussan uudessa, eilen keskiviikkona 20. elokuuta käynnistyneessä minisarjassa The Twisted Tale of Amanda Knox.
20-vuotias Amanda on kuin kuka tahansa Italiaan saapunut vaihto-oppilas. Häntä kiinnostaa maan rikas kulttuuri ja kieli, seurustelu sekä ajanvietto ystävien kanssa. Mutta kun hänen asuintoverinsa, niin ikään vaihto-oppilaana maahan saapunut isobritannialainen Meredith Kercher, löydetään raa’asti murhattuna heidän asunnostaan, Amandan elämä muuttuu armottomaksi taisteluksi oman syyttömyytensä, maineensa sekä vapautensa puolesta.
Uutuussarjan luoja K.J. Steinberg (This Is Us, Gossip Girl) kertoo Episodille seuranneensa aikanaan itsekin tosielämän Amanda Knoxin tarinan kehittymistä yhdysvaltalaisessa mediassa. Erityisesti hän muistaa, kuinka selkeästi uutiset mustamaalasivat nuoresta tytöstä kieroa mielikuvaa käyttäen tästä halventavaa termiä ”Foxy Knoxy”. Tämä tuomitseva mediakohtelu olikin yksi suurimmista syistä, miksi Steinberg päätti hypätä juuri tämän kyseisen sarjaprojektin kimppuun.
”Tiesin, että lukuisilla ihmisillä oli todella kiihkeitä, ellei jopa väkivaltaisia, mielipiteitä tuosta murhan aikaan 20-vuotiaasta seattlelaisesta opiskelijasta, jota syytettiin ja joka tuomittiin syyttömänä murhasta”, Steinberg selittää.
Hän jatkaa: ”Tahdoinkin pohdiskella [sarjan puitteissa], miksi nuo mielipiteet pysyivät niin voimakkaasti vallalla. Tahdoin myös tutkia isojen medioiden vaarallisuutta, niiden luomia valheellisia narratiiveja sekä puolueellisuuden anatomiaa.”
Steinberg näkeekin murhatutkinnan saaman laajan kansainvälisen huomion oleellisena osana Knoxin ja tämän silloisen miesystävän, Raffaele Solleciton, kokemia vääryyksiä.

The Twisted Tale of Amanda Knox ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun naisen tarina kääntyy audiovisuaaliseen muotoon. Hänen kokemuksistaan on tehty vuosien varrella useita dokumentteja, dokumenttielokuvia sekä näyteltyjä valkokangasversioita. Tämä minisarja on kuitenkin ensimmäinen laatuaan näyteltyjen televisiosarjojen saralla.
Tosielämän Knox – joka on työskennellyt vapautumisensa jälkeen journalistina, aktivistina sekä kirjailijana – on ollut mukana sarjan tuotannossa alusta alkaen. Steinberg kehuu yhtenä vastaavista tuottajista toiminutta naista hyvin älykkääksi ja vahvaksi selviytyjäpersoonaksi, jonka kanssa oli upeaa työskennellä. Knox antoi sarjan työtiimille joustavasti vapautta työstää omannäköisensä versio hänen elämästään; sarjan jaksot kerrotaankin useammasta tapaukseen liittyvästä perspektiivistä.
Haastattelutilanteeseen niin ikään osallistunut tuottaja Warren Littlefield osoittaa nyökyttelemällä olevansa Steinbergin kanssa samoilla linjoilla heidän ja Knoxin välisen yhteistyön sujuvuudesta.

Steinbergiä inspiroi Knoxin mediakohtelun lisäksi myös naisen aktiivinen pyrkimys ottaa elämänsä ohjakset takaisin omiin käsiinsä. Hän nostaa tässä yhteydessä esiin Knoxin ennenkuulumattoman päätöksen ottaa yhteyttä oikeudenkäyntinsä syyttäjään, Giuliano Migniniin.
”[Amandan] päämäärätietoinen pyrkimys päästä kursimaan heidän välisensä railot median luoman mekastuksen ulottumattomissa on minusta uskomattoman vaikuttavaa; tämä liikuttaa minua inhimillisellä tasolla ja myös vetää minua puoleensa tarinankerronnallisesta perspektiivistä”, Steinberg kuvailee tunteikkaasti.
Lue myös: Frendit-kollegan kylmäävä kommentti kuolleesta Matthew Perrystä: ”Tuntuu, että melkein parempi näin”
Vaikka sarjassa seurataan 21-vuotiaana menehtyneen Meredith Kercherin murhamysteerin vähittäistä purkautumista, kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen syyllisen arvuuttelutarina. Steinberg luonnehtiikin sarjan avainkysymysten olevan ”kuinka se tapahtui?” ja ”miksi se tapahtui?” ennemmin kuin perinteisempi ”kuka sen teki?”.
The Twisted Tale of Amanda Knox nyt käynnissä Disney Plus -suoratoistopalvelussa. Uusia jaksoja lisätään katseltavaksi aina viikoittain, keskiviikkoisin.
Kurkista minisarjan virallinen traileri alta.