Outcome on kohtapuoliin suoratoistoon saapuva musta komedia, jonka ohjauksesta ja tuottamisesta vastaa Jonah Hill. Hän on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Ezra Woodsin kanssa, ja Hill myös näyttelee leffassa. Muita näyttelijöitä ovat Keanu Reeves, Matt Bomer ja Cameron Diaz. Elokuvassa nähdään myös, ilmeisesti pienemmissä rooleissa, Martin Scorsese ja Drew Barrymore.
Elokuvan tarinassa Reef Hawk (Reeves) on näyttelijä, joka on ollut raittiina viisi vuotta. Hän on pitänyt samalla taukoa näyttelijätyöstä rakentaen uutta kotiaan ja nauttien elämästään. Kun hänen asioitaan hoitava Ira Slitz soittaa ja paljastaa, että joku kiristää Hawkia epäilyttävän videon avulla, hänen elämänsä järkkyy täysin
Reef lähtee hyvittämään menneitä virheitään ja selvittämään, kuka kiristäjä on. Samalla hän kohtaa ne ihmiset, joita hän on aiemmin loukannut.
Elokuva on humoristinen mutta samalla synkkä satiiri julkkismaailmasta. Hill on kuvannut teosta vertauskuvaksi siitä, mitä kaikki kokevat sosiaalisessa mediassa. Hillin mukaan some saa meidät keskittymään liikaa siihen, mitä tuntemattomat ihmiset ajattelevat, sen sijaan että välittäisimme niistä, jotka todella tuntevat meidät.
Outcome saapuu Apple TV Plussaan 10. huhtikuuta. Alla traileri.
Lue myös: Applen hittisarjan tähti vielä hullummassa trillerissä – ”Kierompi kuin Severance”
Lue myös: Täältä näet, missä voit katsoa tuoreet Oscar-voittajat
Lue myös: Yksi on ylitse muiden, kun listataan vuoden 2025 parhaita elokuvia
