Taistelija tarkimmillaan – Ikoniset Rambo-leffat julkaistiin 4K-versioina

Tarkastelussa kahden ensimmäisen Rambo-elokuvan uudet UHD-julkaisut.

Julkaistu:

Sylvester Stallonen Rambo on ikoninen hahmo, joka on nähty valkokankailla hyvin erilaisissa merkeissä. Taistelija (First Blood, 1982) -elokuvassa tämä Vietnamin sodan traumatisoima veteraani ajautuu konfliktiin pikkukaupungin sheriffin kanssa. Rambo – Taistelija 2 (Rambo: First Blood Part II, 1985) -jatko-osassa kerronnan sävy vaihtuu radikaalisti, kun Rambo palaa Vietnamiin etsimään sotavankeja.

Nämä kaksi elokuvaa sementoivat Stallonen yhdeksi kaikkien aikojen kovimmista toimintaelokuvatähdistä. Suosio on jatkunut tälle vuosituhannelle asti.

Uusi vanha julkaisu

Loppuvuodesta 2025 Suomessa julkaistun Rambo-trilogian uudet 4K UHD -julkaisut ovat itse asiassa kaikkea muuta kuin uusia. Episodin tarkasteluun saatiin kaksi ensimmäistä osaa, mutta voidaan olettaa, että kolmannen osan kohdalla tilanne on sama.

Rambot julkaistiin Suomessa UHD:llä ensimmäisen kerran jo vuonna 2019. Nyt julkaistut UHD-levyt ovat tismalleen samoja kuin tuossa aiemmassa julkaisussa. Jopa levyjen kansitaide on identtinen.

Levylle tallennetun kuvanlaadun puolesta tämä on kuitenkin erinomainen asia, sillä nyt katsastetut kaksi ensimmäistä osaa näyttävät todella hyviltä. Kuvabitit ovat suurimman osan ajasta 65 Mbps:n tuntumassa, tarvittaessa harppoen jopa 90:een. HDR10 tuo kaunista lisäpotkua väreihin ja tummiin pintoihin, joskin etenkin ensimmäisen elokuvan paletti on karun haalea eikä juurikaan kirkkaista sävyistä hyödy. Kuva on molemmissa julkaisuissa ihailtavan filmimäinen ja juuri sellaisella 80-luvun tyylillä, että voisi luulla katsovansa aitoa filmiä. Kaikki filmiroskat ja naarmut tosin puuttuvat.

Sellainen huomio, että UHD:t pyörivät varsin harvinaisella 24 fps:n kuvanopeudella yleisen 23,976 fps:n asemesta.

Lue myös: Jalmari Helander julkaisi ison viestin: ”Rambon kuvaukset ovat alkaneet ja palaamme raakuuteen”

Ääniraitana UHD-kiekoilla on DTS-HD MA 5.1, joka on perua vanhoista blu-ray-julkaisuista. Kyseessä on etukanavapainotteinen, mutta stereokuvaltaan miellyttävän leveä miksaus, jossa takakanavat elävät aika ajoin henkiin hyvinkin diskreeteillä efekteillä. Bassotoisto on valitettavan laihaa, nousten vasta ensimmäisen osan lopussa ja toisen osan puolivälin jälkeen edes jonkinlaisiin mittasuhteisiin. Isona harmina kummankin julkaisun ääniraidat ovat hiljaisia, ja vahvistimen volyymiä joutuu ruuvaamaan isoihin lukemiin. Lisäksi miinusta siitä, ettei mukana ole elokuvien alkuperäistä Dolby Stereo -äänimiksausta.

Siinä missä vuoden 2019 UHD-julkaisun mukana tuli hyvillä ekstroilla varustettu blu-ray, tässä uudessa julkaisussa kyseinen levy on jätetty pois. Näin ollen ainoina ekstroina ovat UHD:lle tallennetut kommenttiraidat, joita Taistelijassa on kaksi ja Rambo – Taistelija 2:ssa yksi. Kansikorteissa ei ole mitään mainintaa näistä ekstroista.

Viimeiseksi vielä huomautus Taistelijan suomitekstityksestä: yllättävän paljon lauseita on jätetty kokonaan kääntämättä.

Tähdet UHD-julkaisuille:

  • First Blood ★★★ / Tasokas kuva ja tyydyttävä ääni. Aiempaa heikommat ekstrat.
  • Rambo: First Blood Part II ★★★★ / Erinomainen kuva ja hyvä ääni. Aiempaa heikommat ekstrat.

Teksti: Tom Kajaslampi