Ensi vuonna nähtävä Ruudun alkuperäissarja Piiritys on sekä trilleri että henkilötutkielma eräästä Suomen rikoshistorian mieleenpainuvimmasta hahmosta, Ilpo Larhasta.
Vuonna 1992 suoritettu Suomen historian ensimmäinen palkkamurha johti 55 tuntia kestäneeseen panttivanki- ja piiritystilanteeseen, jota koko maa seurasi.
Piiritys on näihin tositapahtumiin perustuva rikossarja, jossa avataan ainutlaatuista rikosvyyhtiä sekä rikollisten että poliisin näkökulmasta.
Sarjan kehyksen muodostaa piiritystilanne, jossa rikoskomisario Esko Heinonen neuvottelee kerrostaloasuntoon panttivankien kanssa linnoittautuneen Ilpo Larhan kanssa. Eskon tavoitteena on ratkaista tilanne ilman uhreja.
Jotta tämä onnistuisi, hänen on sukellettava syvälle Larhan mieleen ja luotava luottamus rikollisen kanssa. Sarjassa päästään seuraamaan takaumia, jotka avaavat Ilpon uskomattomia käänteitä sisältäneen rikollishistorian.
Larhan roolissa nähdään Kotikatu– ja Sorjonen-sarjoista tuttu Elias Salonen. Piiritystilanteessa neuvottelijana toiminutta rikoskomisario Heinosta esittää suosikkiäyttelijä Jussi Vatanen.
Kuusiosaisen sarjan pääkäsikirjoittajana toimii Hannu Kontturi, jota kiinnosti Larhan yllättävä päätyminen rikolliselle uralle:
”Mikä tapahtumaketju sai parikymppisen, hyvistä lähtökohdista ponnistavan taksikuskin tekemään Suomen rikoshistorian ensimmäisen palkkamurhan ja päätymään vain paria vuotta myöhemmin keskelle koko kansan seuraamaa piiritystragediaa? Ajatus ei jättänyt minua rauhaan ja lopputuloksena syntyi sarja, jossa riisumme rikollislegenda Ilpo Larhan naamion”, Kontturi kertoo tiedotteessa.
Sarjan ohjaa Jussi-palkittu Petri Kotwica (Musta jää). Ohjaaja kuvailee Piiritystä näin:
”Ilpo Larhan uskomatonta tarinaa ei voi keksiä! Olen saanut ohjattavakseni intohimoisesti kirjoitetun käsikirjoituksen, joka kulkee joka hetki kosketusetäisyydellä totuudesta. Valmistamme elämältä haisevan ja riipaisevan sarjan, jossa tutustumme sekä piiritettyyn että piirittäjään.”
Piirityksen kuvaukset alkavat kesällä, ja sarja nähdään Ruudussa vuonna 2023.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.