Suunnitelmien mukaan Danny Boyle palaa ohjaksiin sarjan viidennessä elokuvassa, mutta sitä ennen Nia DaCosta tuo 28 vuotta myöhemmin -jatko-osaan Luutemppeli omaa näkemystään viruksen runtelemasta dystooppisesta kauhusta.
– Alex Garland ja minä fanitimme Nian uutta näkemystä Candymanista. Hän osaa kauhun plus hän rakastaa alkuperäistä 28 päivää myöhemmin -elokuvaa. Hän ymmärtää mistä fanit pitävät mutta tekee myös omannäköistään jälkeä viedessään sarjaa vieläkin synkempiin vesiin, Boyle perustelee.
– 28 vuotta myöhemmin -elokuvaa ja Luutemppeliä yhdistää se, että ne ovat molemmat pähkähulluja tapauksia mutta taiteellisesti persoonallisia töitä, DaCosta pohtii. – Sanoin heti alkuun Dannyn ja Alexin kanssa keskustellessani, että teen omannäköiseni elokuvan, en ”Danny Boyle -elokuvaa”. Alexin käsikirjoitus on joka tapauksessa niin erilainen, että se mahdollistaa erilaisen lähestymistavan. Pystyin jättämään siihen oman puumerkkini ja olla visuaalisesti seikkailullinen klassista elokuvantekemistä unohtamatta.
– Nia tosiaan sanoi, ettei kamera liikkuisi niin kuin Danny sitä liikuttaa eikä elokuvaa leikattaisi niin kuin Danny leikkaa, Garland vahvistaa. – Danny oli vaikuttunut, koska useimpien vaisto olisi kehottanut matkimaan hänen tyyliään. Nian elokuva on erilainen ja se on hyvä asia.
– Meillä on Jimmy Crystalin ja hänen seuraajiensa maailma ja sitten Kelsonin maailma, DaCosta kuvailee. – Spike liikkuu niiden välillä, joten oli kiinnostavaa muuttaa tyyliä eri hahmojen mukaan.
DaCosta halusi syventää niin Kelsonin, Spiken kuin Jimmyn tunnepuolta paljasten samalla lisää tartunnan saaneista – sekä viruksen kukistamisyritysten mahdollisista maailmaa mullistavista mahdollisuuksista.
Kelson ja Samson ne yhteen sopii
DaCostan mukaan Kelsonin rakentama monumentti kuolemalle antaa ironisesti hänelle energiaa elää.
– Luutemppeli muistuttaa, että vaikka kaikki on toivotonta, voi silti yrittää saavuttaa jotain merkittävää niin kauan kuin on elossa.
Lääkäristä Luutemppelin luojaksi ja kuraattoriksi muuttunut Ian Kelson saa jatko-osassa enemmän tilaa. Saamme tietää lisää hänen ja Samsonin, virusta kantavan mammuttimaisen alfan taustasta ja heidän suhteestaan, jonka kehitys on elokuvan avainelementtejä.
Kolminkertaisen Oscar-ehdokas Ralph Fiennesin mukaan Kelsonin ja Samsonin suhteen uusi suunta nousee 28 vuotta myöhemmin -elokuvan intensiivisestä kohtauksesta, jossa raivotautinen nainen synnyttää terveen lapsen.
– Luutemppeli tutkii luontaista ihmisyyttä. Elääkö se vielä tartunnan saaneiden sielussa sydämessä ja mielessä? Ovatko he täysin korruptoituneita, vai onko heidän sisällään vielä jotain inhimillistä?
Kelson on saanut tarkoitusta kuoleman monumentistaan, mutta DaCosta vihjailee, että Samson muuttaa tämän elämää vieläkin enemmän, kauniilla ja tärkeällä tavalla. Eikä vain Kelsonin.
28 vuotta myöhemmin -elokuvassa Kelson rauhoitti massiivista, väkivaltaista ja vaarallista Samsonia morfiinia sisältävillä puhallusnuolilla. Sillä on DaCostan mukaan erityinen vaikutus hirviöön.
– Morfiininuolet sitovat Samsonin Kelsoniin, koska Samson tajuaa saavansa niiden myötä rauhan pieniksi hetkiksi. Kelson tajuaa sen, ja alkaa kehittää suhdetta sen mukaan. Samson alkaa muuttua odottamattomalla tavalla.
– Dynamiikkaa ruokkii niin Kelsonin yksinäisyys kuin uteliaisuuskin, DaCosta jatkaa. – On kuin toista ei voisi olla ilman toista. Aluksi side on kauhistuttava, olemmehan nähneet Samsonin repivän ihmisten päitä irti! Kun Kelson tunnistaa Samsonin ajatuskulun ja kognitiivisten prosessien monimutkaisuuden, yhteys on syntynyt.
28 vuotta myöhemmin -elokuvassa Samson, jota edelleen esittää Chi Lewis-Parry, oli luonnonvoima, nopea ja kauhistuttavan vahva. Hän myös osoitti sairastuneeksi yllättävää älyä.
– Samson edustaa toivoa. Hän oli hirviömäiseen väkivaltaan kykenevä huippusaalistaja, koska mutatoituneen viruksen steroidimaiset puolet ovat muuttaneet joitakin sairastuneita supersairaiksi. Lewis-Parry kuvailee.
Alkeellisimmillaankin Samson tuntuu tiedostavan asioita paremmin kuin muut tartunnan saaneet. Lewis-Parryn mukaan tekijät halusivat siksi antaa hahmon väkivaltaisuudelle tarkoitusta. Hitaasti alfa alkaa ymmärtää, että Kelson haluaa hänen parastaan.
– Chi loi hienon fyysisen temperamentin, joka auttoi meitä rakentamaan Samsonia. Hahmo kokee muutoksen toimissaan, ulkomuodossaan ja jopa liikkeissään. Oli mainiota katsoa Chitä ja Ralphia kehittävän hahmojensa suhdetta, DaCosta kehuu.
Spiken matka jatkuu
Kelson oli tehnyt erilaisen mutta yhtä merkittävän vaikutuksen Spikeen. Nuorukainen oli käynyt läpi aikuistumisriitin, mutta Kelsonin myötä tartuntaa edeltävästä ajasta tietämättömään sukupolveen kuuluvasta aloittelevasta soturista tuli rohkea ja kekseliäs suojelija.
– Edellisessä elokuvassa Spike tapasi Kelsonin, joka ulkomuodostaan ja toimistaan huolimatta osoittautui myötätuntoiseksi. Luutemppelissä Spike tapaa Jimmiet, jotka ovat myötätunnon vastakohta. Hänen on selvittävä maailmassa, jossa on myös hyvin vaarallisia ihmisiä, Garland selostaa.
Alfie Williamsin Spike toimii edelleen tarinan tunnetason punaisena lankana hahmon navigoidessa sairastuneiden muodostaman tutun kauhun ja selviytyjien tekemien brutaalien valintojen vieläkin pelottavamman uhan välillä.
– 28 vuotta myöhemmin -elokuvassa Spike oli periaatteessa normaali nuori epänormaalissa maailmassa, Williams pohtii. – Hän rakasti äitään ja isäänsä ja halusi perheensä pysyvän ennallaan. Spike yritti epätoivoisesti pelastaa äitinsä, mutta lopulta vain teki parhaansa suojellakseen tätä. Nyt kaikki on muuttunut. Spike on kypsempi ja on omillaan suuressa maailmassa.
– Spike on tehnyt sankarillisen matkan, mutta nyt hänen on pakko liittyä outoon porukkaan, joka on pelastanut hänet, DaCosta lisää. – Spike tajuaa, että he ovat hulluja ja hän on ansassa vaeltavien psykopaattien joukossa. Hänen seuraava matkansa on keksiä miten paeta ja toimia seuraavaksi.
Williams kuvailee kammottavaa tapaa, jolla hänen uusi seikkailunsa käynnistyy. Edellisen elokuvan lopun tapaaminen Jimmy Crystalin ja hänen kulttinsa kanssa pakottaa hänet kaksintaisteluun, kieroutuneeseen versioon siirtymäriitistä.
– Kauhuissaan oleva Spike on joutumassa veitsitaistoon loppuun asti yhden jimmiesin kanssa. Se on tietysti ratkaiseva hetki. Spiken on liityttävä joukkoon, koska hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa. Jos hän yrittää lähteä, hänet tapetaan. Spiken on tehtävä mitä Jimmy Crystal käskee.
Maailmanlopun valtias
Kun Jimmy Crystal esiteltiin edellisen elokuvan takaumassa, hän oli pieni poika, joka traumatisoitui nähdessään pappi-isänsä vapaaehtoisesti antautuvan tartunnalle. 28 vuotta myöhemmin hän on väkivaltainen, sadistinen, manipuloiva saatananpalvontakultin johtaja, joka seuraajineen noudattaa kieroutunutta ideologiaa. He käyttävät yhteiskunnan romahdusta levittääkseen pelkoa ja saadakseen valtaa. He ovat tartunnanjälkeisen maailman uusi pahuus.
– Jimmy saa tarkoitusta tekaistusta suhteesta paholaiseen, jota pitää lapsuudenkokemuksensa johdosta isänään, DaCosta kertoo. – Hänen selviytymistarinaansa kuuluvat nuoret jimmiet, jotka uskovat hänen outoihin antiuskonnollisiin puheisiinsa. Jimmy on karismaattinen ja hauska, ja tapa, jolla hän turmelee viattomuutta on suorastaan campiä. Hän on täysi mielipuoli, haavoittunut ja rikottu hahmo, joka on myös viihdyttävä, hauska ja joskus suopea.
Jack O’Connellin esittämä Jimmy esiteltiin lyhyesti mutta unohtumattomasti edellisen elokuvan lopussa. Hänet voi muistaa myös Sinnersin vampyyripahiksena. O’Connell kuvailee Jimmyä eksentriseksi hahmoksi kieroutuneine iloitteluineen.
– Jimmyn näkökulmasta pahuus on voittanut, ja hän suoltaa muistopuheita Raamatun synkistä tarinoista. Hän tuntee kirjan, koska hänen isänsä oli pappi, mutta kaikki on vääristynyt uuden maailman todellisuuden kautta: pimeyden, zombin, ihmisten raatelun ja viidakon lakien. Kyse on vahvimman selviytymisestä.
O’Connell arvosti tyylillisiä ylilyöntejä, jotka entuudestaan korostivat Jimmyn hahmoa kulttijohtajana.
– Jimmyllä on runsas, hyvinhoidettu blondi tukka ja hänellä on violetti tekosamettitakki. Hän kantaa tiaraa ”uskonnollisissa” harjoituksissaan. Hahmossa oli siis ulkoista mahtipontisuutta ja tarvitsi vain täyttää hänet. Suurimman osan ajasta hän on hyvin puhtoinen, koska antaa tietysti joukkionsa hoitaa suurimman osan likaisesta työstä. Hänessä on kuitenkin poikamaisuutta ilman tunneälyä. Empatian kehittämiselle ei ole ollut tarvetta uudessa maailmassa ja Jimmy onkin täysi psykopaatti. Maailmanlopussa on vain pahuus ja pimeys, ja Jimmy heittäytyy niin täysin sydämin.
Saamme kuitenkin nähdä Jimmystä toisen puolen, kun jimmiet kohtaavat Kelsonin. Luutemppeli ja jodin värjäämä ulkomuoto saavat Jimmyn pitämään tätä Saatanana.
– Jimmy ei tuo Luutemppeliin kaaostaan, koska on syvällä Kelsonin maailmassa, DaCosta kuvailee. – Ensimmäistä kertaa näemme hänet rauhan ja tyyneyden ympäröimänä, ja Jimmy paljastaa Kelsonilla paljon kohtaamiaan kamaluuksia. Näemme hänet lapsena, joka hän edelleen on, koska hän puhuu ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jonkun kanssa, jolla myös on muistoja entisestä maailmasta.
Jimmyn saapuminen keskeyttää ja vaarantaa Kelsonin yritykset pelastaa Samson. Niinpä hän suostuu esittämään jimmieille ”saatanallista” olentoa. Viritetty Luutemppeli ja musikaalinen reliikki jäävät taatusti katsojankin mieleen.
Pahan olemus
Danny Boylen kanssa edellisessä elokuvassa työskennelleet lavastaja ja puvustaja Gareth Pugh ja Carson McColl sekä kuvaaja Sean Bobbitt palasivat Luutemppeliin. DaCosta työskenteli tiiviisti heidän ja muun työryhmän kanssa luodakseen tunnistettavan mutta itsenäisen teoksen, joka toimisi nimenomaan isona elokuvateatterikokemuksena. DaCosta vakuuttaakin, että 28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli pitää ehdottomasti nähdä valkokankaalta.
– Eikä vain sen vuoksi, että kyseessä olisi kollektiivinen kokemus tutusta franchisesta, joka on ollut olemassa jo neljännesvuosisadan ajan, hän toteaa. – Uskon, että meidän elokuvassamme on hetkiä, jotka ehdottomasti haluat nähdä suurimmalta mahdolliselta kankaalta parhaalla mahdollisella äänentoistolla.
DaCosta tiimeinen keskittyi luomaan kahta hyvin tarkkaan ulkoasua.
– Kelsonissa ja hänen ympäristössään on rauhaa keskellä maailmaa täynnä kaaosta, hulluutta, kuolemaa ja tuhoa. Kelson, Luutemppeli ja tohtorin bunkkeri ovat pastoraalisia ja idyllisiä, jopa jotain tavoittelemisen arvoista.
Sen vastapaino ovat Jimmy ja jimmiet.
– Jimmy-kulttia kuvatessamme liikutimme kameraa paljon enemmän korostaaksemme jännitteitä ja väkivaltaa, DaCosta kuvailee.
Ainakin Jack O’Connelliin 28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli -elokuvan entistäkin vaarallisempi maailma teki vaikutuksen, kun hän näki sen valmiina. Kiusoitellen hän julisti ytimekkäästi:
– Siinä on elokuva, joka on menossa jonnekin!
DaCosta haluaakin yleisön nauttivan keskeytyksettömästä vuoristoratamatkasta ja korostetuista kauhun hetkistä.
– Raivovirus antaa konseptina mahdollisuuden käsitellä ihmisyyttä, hän toteaa. – Tämä elokuva tutkii pahuuden olemusta ja kuinka asetamme sen erilaisten uskonoppiemme kontekstiin. Luutemppelissä on niin tartunnan saaneita kuin siltä säästyneitä. Kummat aiheuttavat enemmän vahinkoa?
Kuvat ja haastattelut: Columbia Pictures. Toimittanut Jouni Vikman.