Tämä James Bond oli elokuvan naistähdelle karmaiseva kokemus – ”Minua pelotti mennä töihin”

Denise Richardsin mukaan pelko ei kuitenkaan johtunut siitä, että häntä olisi kohdeltu väärin.

28.9.2024 15:00

Vuoden 1999 Kun maailma ei riitä ei ollut se legendaarisin Bond-elokuva, mutta Denise Richards muistaa sen ikuisesti.

Dr. Christmas Jonesia näytelleen Richardsin mukaan kyseessä oli karmea kokemus. Pelko joutui kuitenkin suorituspaineista. Ei siitä, että häntä olisi kohdeltu väärin.

”Olin hermostunut, kauhuissani ja paniikissa jo koekuvauksissa. Vastanäyttelijäni olivat Bond itse, eli Pierce Brosnan, sekä Judi Dench ja kuvankaunis ranskalainen Sophie Marceau”.

”En ollut tehnyt samanlaisia elokuvia kuin he. En tuntenut kuuluvani joukkoon. Minua pelotti mennä töihin”, Richards kuvailee.

Richards huomasi kuitenkin pian, että Brosnan oli kohtelias, maanläheinen ja hauska. Aiemmin myös Halle Berry on sanonut Brosnanista samaa.

”Brosnan oli tosin vähän kömpelö”, Richards heitti humoristiseen sävyyn.

Lisää luettavaa