Tietää, että luvassa on jotain erikoista, kun samassa elokuvassa nähdään murhanhimoinen mutanttikissa sekä näyttelijälegenda Vanessa Redgrave – raskaasti aseistettuna. Lisäksi Cold Storage tarjoilee kekseliästä kehokauhua ja flirttaillen syttyvää romanssia. Sen sävy on yhtä aikaa lämpimän retroa ja täysin modernia. Kun mukaan heitetään Liam Neeson, joka selvästi nauttii repliikeistä kuten ”Abigail, olemme sulkijalihaksen puristustasossa kymmenen”, tietää että valkokankaalla on luvassa popcorn-spektaakkeli.
– Avaruudesta tuodaan poikkeuksellisen tarttuva sieni, hallitus kätkee sen maan alle ja sitten se unohdetaan, käsikirjoittaja David Koepp selittää juonta. – Parikymmentä vuotta myöhemmin kaksi vartijaa löytää sen valtion vanhan laitoksen päälle rakennetusta varastosta ja helvetti pääsee irti.
Tuottaja Gavin Polone löysi Jonny Campbellissa työtoverikseen ohjaajan, jolla on omaleimainen visio sekä taipumus makaaberiin ja ilkikuriseen kerrontaan.
– Gavin ja David olivat nähneet Draculan ja pitivät sen kauhun, komedian ja gore-elementtien yhdistelmästä, Campbell kertoo. – Cold Storage on yhtä lailla epäkunnioittava samassa sarjassa. Sen ilmapiiri ja tyyli olivat minulle äärimmäisen palkitsevia. Kaikki haluavat tehdä jotain ainutlaatuista, mutta tässä tapauksessa uskon todella, että onnistuimme. Olen aina pitänyt arvaamattomuudesta, ja tässä on aidosti orgaanisesti syntynyttä iloa.
Polonella on pitkä historia Koeppin kanssa. Hän on tuottanut kolme Koeppin ohjausta: Stephen King -filmatisoinnin Salainen ikkuna, Manhattanille sijoittuvan vauhdikkaan pyörälähettileffan Premium Rushin sekä tehokkaan kummitustarinan Stir of Echoes. Nuorten tähtien, Joe Keeryn ja Georgina Campbellin, mukaan Cold Storage oli poikkeuksellisen houkutteleva projekti. Keery tunnetaan Stranger Thingsin rakastettuna Steve Harringtonina sekä rooleistaan Fargo-sarjassa ja Free Guyssa. Campbell tuli tunnetuksi elokuvissa Barbarian ja Bird Box: Barcelona.
– Tämä on mielestäni täydellinen perjantai-illan treffielokuva, Keery hymyilee ja lupaa katsojille kunnon vuoristorataa.
– Ehkä kaikkien aikojen oudoin treffielokuva. Se on ällöttävä, romanttinen, hulvaton komedia-kauhu-trilleri. Ihmiset rakastuvat ja ihmiset räjähtävät.
Campbell nyökkää vieressä samaa mieltä.
– Tämä on eeppinen. Todella upea. Näyttelemme ihmisiä, joiden tarve päihittää toisensa vie heidät yhä syvemmälle ties mihin.
Totta, ei tarua
Kuten monissa Koeppin aiemmissa elokuvissa myös Cold Storagessa todellisesta maailmasta nouseva ajatus jalostui toiminnantäyteiseksi Hollywood-spektaakkeliksi. Jurassic Parkissa kyse oli dinosaurus-dna:sta nykyajassa. Cold Storagen uhka on huomattavasti pienempi – mutta sitäkin tappavampi.
– Avaruudessa tehty tieteellinen koe menee pieleen ja Maahan palaa loismainen sieni. Liam Neesonin esittämän karhean bioterrorismin torjujan ja kahden tavallisen yövuorotyöntekijän tehtäväksi jää pelastaa ihmiskunta, Campbell kertoo.
– Nimi Cold Storage tulee siitä, että noin 20 vuotta sitten armeija varastoi aineen syvälle vanhaan kaivokseen tutkimuksia varten. Ilmastonmuutoksen myötä lämpötila nousee, ja unohdettu uusi laji pääsee karkuun. Se on ollut horroksessa – ja nyt se herää ja alkaa levitä.
Jos se kuulostaa kaukaa haetulta, kannattaa muistaa yksi asia: Koepp ei keksinyt kaikkea tyhjästä.
– Tässä on samaa sävyä kuin Jurassic Parkissa: sen tiede on tutkittua ja uskottavaa, Koepp sanoo. – Pidän tarinoista, jotka nojaavat oikeaan tieteeseen. Silloin kaikki siitä seuraava tuntuu todemmalta.
Koepp sai idean romaaniinsa kolmesta lähteestä: todellisesta avaruusonnettomuudesta, kadulla näkemästään miehestä ja ärsyttävästä palohälyttimestä. Vuonna 1979 Skylab-avaruusasema putosi Maahan ja hajosi Australian yllä. Tapahtuma jäi lähtemättömästi Koeppin mieleen.
– Elokuvan aloituskohtaus perustuu siihen, Campbell kertoo.
– Ihmiset pystyttivät Skylabin palasia pihalleen. Entä jos romun mukana olisi tullut jotain muutakin?
Koeppin näkemä mies oli nuori vartija tukahduttavan kuumana aamuna New Yorkissa.
– Hän näytti mieheltä, joka on matkalla kotiin työstä jota vihaa. Ajattelin: tuo kaveri on elokuvan sankari. Tavallinen ihminen äärimmäisessä tilanteessa on suosikkini.
Ja se palohälytin?
– Se oli jäänyt rakenteiden sisään ja piippasi kuukausia, Koepp nauraa. – Sen etsiminen teki minut hulluksi.
Yhdessä Campbell, Koepp ja Polone ovat luoneet riehakkaan ja hävyttömän viihdyttävän esi-apokalyptisen trillerin, joka on yhtä aikaa visuaalisesti näyttävä ja tunteisiin käyvä.
– Tällaisen tarinan löytäminen on harvinaista, Campbell sanoo. – Se toimii monella tasolla ja antaa ohjaajalle tilaa käyttää kahta luovaa lihasta yhtä aikaa.
Koepp iloitsi päästessään sovittamaan omaa romaaniaan.
– Olen ollut innoissani tästä tarinasta vuosia. Nopeatempoinen tieteistrilleri on aina ollut lähellä sydäntäni, hän sanoo ja mainitsee John Carpenterin The Thingin yhdeksi suurimmista suosikeistaan.
Sen lisäksi hän toteaa tarinassa olevan vuoden 1978 Ihmispaholaisia (Invasion of the Body Snatchers) ja vuoden 1955 Quatermassia. Koeppin esikuvien listalla ovat myös Ted Kotcheffin kulttiklassikko Kova loma (Wake in Fright, 1971) sekä modernit genrefuusiot kuten Tremors, Shaun of the Dead ja Men In Black.
Eläinparat
Äärimmäisyys on avainsana, kun puhutaan Cold Storagesta. Kuten Liam Neeson toteaa:
– David on selvästi tehnyt kotiläksynsä sienten ja mutatoituvien organismien suhteen!
Sienestä tekee erityisen pelottavan se, että monen muun tarinaelementin tavoin se kuulostaa siltä kuin olisi syntynyt Hollywood-käsikirjoittajan mielikuvituksen pimeimmissä syövereissä – mutta onkin todellisuutta. Kyseessä on hyytävä cordyceps-sieni, jota arkikielessä kutsutaan usein zombiloiseksi. Nimitys johtuu siitä, että se ottaa hallintaansa hyönteisten – erityisesti muurahaisten – hermoston. Sieni kaappaa isäntänsä aivot ja pakottaa sen kiipeämään mahdollisimman korkealle, missä se jää odottamaan. Lopulta isäntä repeää auki ja sieni purkautuu ulos muurahaisen sisältä.
Tätä tosielämän kauhua tavataan yleisimmin Himalajan alueilla Bhutanissa, Intiassa ja Nepalissa. Sen leviämispotentiaali on kuitenkin huomattavasti laajempi, sillä isännän ruumiin hajottua ahnas mikroskooppinen organismi leviää laajalle ja jatkaa tappavaa ketjureaktiotaan.
– Luin artikkelin sienestä, joka ei ollut vielä mutatoitunut vaikuttamaan ihmisiin, ja se jäi vaivaamaan minua, Koepp muistelee.
– Entä jos olisi?
Cold Storagessa cordyceps ei kuitenkaan uhkaa vain ihmisiä. Tarinan aikana useat eläimetkin joutuvat sen kontrollin alle. Yksi niistä on epäonninen torakka, tunnetusti sitkeä hyönteinen, josta tulee tartunnan saatuaan taudinkantaja. Yhdessä Campbellin rohkeimmista visuaalisista ratkaisuista kamera seuraa torakan epätoivoista matkaa kohti uloskäyntiä tappavan tehtävän ajamana. Tuloksena on todellinen elokuvallinen ensikokemus: torakan näkökulma.
Seuraava sienen uhri on Naomin ja hänen ex-kumppaninsa rakas kissa, Herra Scroggins -parka, joka tarjoaa yhden Georgina Campbellin lempikohtauksista koko elokuvassa. Yhdessä kohtauksessa hänen tielleen osuu myös peura, joka saa tartunnan ja pystyy suorastaan käsittämättömiin asioihin.
– Hetki, jolloin he tajuavat, että peura osaa nyt käyttää hissiä, on aika huikea, Joe Keery nauraa.
Kaikista Cold Storagessa nähtävistä mutaatioista mikään ei kuitenkaan ole yhtä kuvottavan kauhistuttava kuin niin sanottu rottakuningas, johon Teacake ja Naomi törmäävät kellarikerrosten uumenissa. Myös se perustuu todelliseen ilmiöön, jossa useat hännistään yhteen kietoutuneet rotat muodostavat kiemurtelevan, karvaisen möhkäleen. Termi juontaa juurensa saksan sanaan Rattenkönig. Historian suurin tunnettu muumioitunut rottakuningas löydettiin vuonna 1828 Buchheimissa Saksassa. Se koostui peräti 32 rotasta. Jos jo ajatus karmii, Cold Storagen versio jää painajaisiin vielä pysyvämmin.
– Ennen tätä elokuvaa en edes tiennyt, mikä rottakuningas on, Georgina Campbell värähtää.
– Tietämättömyys oli onnea. Katsoin kuvia ja…
Joe Keery virnistää:
– Niin minäkin. Ne olivat sellaisia keskiaikaisia, ruttoaikaisia kuvituksia, jotka…
– …eivät ole lähellekään yhtä villejä kuin se, mitä tässä elokuvassa nähdään, Campbell täydentää.
Pandemiasta pandemiaan
Cold Storagen ”järjettömästä kaaoksesta” tekee vieläkin järjettömämpää tietenkin se, että tarina perustuu johonkin, mikä voisi oikeasti tapahtua. Kukaan tekijöistä ei ole sokea ironialle: hanke sai merkittävästi vauhtia koronasulun aikana, kun maailmaa uhkasi toinen tappava, ilmassa leviävä vaara.
– Se, että tarina kertoo karanneesta tappavasta viruksesta, joka aiheuttaa kaikenlaista harmia… Viisi vuotta sitten olisi voinut todeta, että kuinka epätodennäköistä tuo nyt on. Enää ei, Lesley Manville huomauttaa.
– Tämä on oivaltavasti kirjoitettu, koska olemme eläneet pandemian läpi ja elokuvalla on vahva kaiku ajassamme. Kyse on erilaisesta viruksesta – covid oli näkymätön, tässä kyse on vihertävästä sienestä – mutta kun sitä kuvaillaan, ajattelee heti, että kyllähän tuo voisi olla mahdollista.
David Koeppin mukaan se on ollut mahdollista aina.
– En ole koskaan se tyyppi, joka sanoo ”minähän sanoin”, hän hymähtää. – Mutta kukaan ei voi väittää, etten olisi varoittanut. Suurin uhka, jonka mikään laji tällä planeetalla koskaan kohtaa, on niin pieni, ettei sitä edes näe. Näin on ollut miljardin vuoden ajan ja näin tulee aina olemaan. Lopulta mikrobit valtaavat maan.
Elokuva alkaa Roomasta, viehättävästä kahvilasta Espanjalaisten portaiden läheltä. Sosie Baconin esittämä tohtori Hero Martins saa paniikinomaisen puhelun 8 500 kilometrin päästä Australian takamailta. Puhelun toisessa päässä on joku, joka on juuri löytänyt jotain äärimmäisen huolestuttavaa.
– Martins on tiedemies, NASAn konsultti, joka työskentelee Rooman Sapienzassa mikrobien ja erittäin tarttuvien sienitautien parissa, Bacon kertoo.
– Hän on renessanssi-ihminen: älykäs, kovaotteinen tutkija, joka on perehtynyt tartuntatauteihin tiheästi asutuilla alueilla.
Puhelusta hypätään suoraan lentokoneeseen
– Martins suuntaa Kiwirrkurraan tutkimaan mahdollista koko ihmiskuntaa uhkaavaa tapahtumaa. Mukana ovat Neesonin esittämä Quinn ja Lesley Manvillen Romano, jotka toimivat hänen suojanaan.
– Se on hyvä kohtaus, Neeson sanoo.
– Löydämme sienen puoliksi tuhoutuneesta raketista, joka on pudonnut avaruudesta Australian aavikolle. Elämän merkkejä ei ole missään. Emme tiedä, mitä on tapahtunut. Ja siitä tarina alkaa.
Eeppinen pikkuhirviö
Cold Storagen mikroskooppinen uhka tartuttaa yleensä muurahaisia, kun ne tietämättään kävelevät sienen yli. Se pääsee verenkiertoon ja alkaa käytännössä ohjata aivoja.
– Sieni on ratissa koko niiden loppuelämän ajan, Jonny Campbell selittää.
– Isäntä muuttuu sienen orjaksi. Se on ällöttävää ja järkyttävää, mutta siinä on myös tiettyä absurdiutta ja komiikkaa, Joe Keery komppaa.
– Kun siihen yhdistetään ulkoavaruuden vaikutus, syntyy räätälöity ja laajennettu versio sienen toiminnasta. Sellainen, jota tiede ei ole vielä ehtinyt selittää. Se on nokkela kerronnallinen ratkaisu, koska vastustajasta tulee täysin arvaamaton Campbell hymyilee.
Kuten The Thingissä, uhkaa lisää se, ettei tartuntaa voi havaita ennen kuin on liian myöhäistä.
– Yksi sienen ominaisuuksista on, että se vie kyvyn ymmärtää, että kehossa on jokin vialla, Koepp sanoo.
– Ihminen voi aluksi vaikuttaa täysin normaalilta. Sitten alkaa näkyä pieniä merkkejä: kaulalla voi sykkiä jotain vihertävää. Henkilö ei itse huomaa sitä, mutta katsoja huomaa. Lopulta keho on kokonaan vallattu.
Koepp kertoo kiinnostuneensa loisen kauhistuttavasta potentiaalista heti kuultuaan, mihin se todellisuudessa pystyy.
Lue myös: Fanit ihmeissään – Spielbergin salaperäisestä UFO-elokuvan mainostauluja ilmestyi New Yorkiin
Lue myös: Jurassic World Rebirth oli Scarlett Johanssonin unelma joka toteutui
– Ajatus lajista, joka ottaa toisen täysin haltuunsa ja ohjaa sen käyttäytymistä, on kiehtova. Tarina pienestä muurahaisesta, joka vaeltaa viattomasti viidakon pohjalla ennen kuin petomainen sieni valtaa sen mielen ja kehon, on jo itsessään pelottava. Hirviöt ovat pelottavia. Hirviöt, jotka nappaavat ja syövät sinut, ovat vielä pelottavampia. Mutta hirviöt, jotka ottavat sinut haltuunsa sisältäpäin – ne ovat kaikkein kauheimpia.
Kun niin käy Cold Storagessa, oireet ovat näyttäviä. Efektien luomiseksi Campbell kutsui avukseen Dave ja Louise Elseyn, avioparin, jonka kanssa hän työskenteli jo Draculassa ja joka on ollut mukana kaikessa John Wick: Chapter 4:stä tuoreeseen kehokauhuun kallistuvaan Oscar-suosikkiin The Substance.
– Jonny soitti meille korona-aikaan ja lähetti käsikirjoituksen. Ihastuimme heti, Dave Elsey kertoo.
– David on kirjoittanut tarinan, jossa huumori kulkee koko ajan mukana. Tässä on vanhan liiton elokuvan tuntua: ensin kiljutaan, sitten nauretaan ja sitten kiljutaan taas. Se on vapauttavaa, koska kauhuelokuvat ovat viime aikoina olleet hyvin synkkiä ja vakavia. Ajattelimme, että tämä on hieno vastareaktio siihen. Lisäksi mukana on Nigel Knealen Quatermass-henkistä hulluutta, joka on meille täysin omaa aluetta.
– Katsoimme valtavasti luontovideoita – mikroskooppisia asioita, jotka näyttävät suoraan tieteiselokuvalta, Louise Elsey nauraa.
– Kävi selväksi, että sieni on itsessään hahmo. Se antoi mahdollisuuden todella hienoihin muodonmuutoksiin.
Monikossa puhuminen on olennaista, sillä Cold Storagen sienellä on useampi toimintatapa. Heti vapauduttuaan se alkaa muuntua – ja jokainen tartunnan saanut muuttuu sen mukana.
– Tautiin kuuluu vähintään viisi vaihetta, ja jokaisessa on omat proteesinsa, kertoo maskeeraaja Luca Mazzoccoli. – Ensimmäisessä vaiheessa ihmiset hikoilevat rajusti. He ovat selvästi sairaita, mutta eivät vielä tiedä, mistä on kyse. Sitten asiat alkavat mennä sotkuisiksi.
Manville muistelee erästä kuvausta:
– Aavikolla kuvatessa katoilla lojui ruumiita, joiden rintakehät olivat räjähtäneet auki. Jos kuvittelet, että ihminen halkaistaan keskeltä ja täytetään vihreällä möhnällä, niin juuri siltä se näytti.
– Käytimme nukkeja, maskeerausta, animatroniikkaa, lihaa, verta ja limaa, Dave Elsey sanoo. – Kaikki on hurjaa, mutta pyrimme pitämään sen uskottavana. Tämä on jotain, mikä voisi periaatteessa tapahtua.
Koepp on haltioissaan siitä, miten hänen luomuksensa on herännyt eloon.
– Se toi mieleeni Rob Bottinin klassiset efektit. Sellaiset, jotka iskevät syvälle.
Sieni nähdään elokuvassa monella tasolla, myös kehon sisällä.
– Se on mikroskooppinen hirviö, joka kasvaa vähitellen konkreettiseksi uhaksi, Campbell sanoo. – Davidille oli tärkeää näyttää, mitä tapahtuu ihmisen sisällä. Siksi loimme ”makronäön”, jossa kamera menee kehon sisään. Voimme leikata eeppisten ulkoisten ja sisäisten maailmojen välillä.
– Kaikesta tulee pelottavampaa, kun atsoja tietää enemmän kuin hahmot itse, Keery lisää.
Jonny Campbell nautti pystyessään sekä järkyttämään että kertomaan tarinaa.
– Tämä ei ole zombielokuva. Tartunnan saaneet eivät tiedä, mitä heidän sisällään tapahtuu. Siinä on jotain samaa kuin ensimmäisessä Alienissa. Ja se on erinomainen vertailukohta.
Cold Storage julistaa jo alkutekstissään: THIS SHIT IS REAL.
– Se kertoo heti kaiken oleellisen sävystä, Campbell nauraa. – Naomin ja Teacaken sisäinen ääni toistaa koko ajan samaa kuin The Thingissä: ”Et voi olla tosissasi.” Ja sitä me haluamme katsojankin ajattelevan.
– Aluksi elokuva vaikuttaa vakavalta, mutta sitten alkaa tapahtua asioita, joita ei ikinä osaisi odottaa, Mazzoccoli sanoo.
Keeryn mukaan kyseessä on harvinaisen tasapainoinen elokuva.
– Tämä ei pysähdy hetkeksikään. Mukana on kauhua, ällötystä, hellyyttä ja huumoria. Tällaisia elokuvia ei juuri enää tehdä. Se tuntui paluulta niihin elokuviin, joiden parissa kasvoin.
Georgina Campbell nyökkää ja viittaa 80-luvun henkeen.
– Tässä on kaivos, maanalainen seikkailu ja pelottavia asioita. Se on kuin Arkajalat aikuisille.
Koepp kiteyttää:
– Tämä on teatteriin tehty popcorn-elokuva. Se on pelottava, mutta myös yhteinen kokemus. Tämä on tarina maailmanlaajuisesta ongelmasta nähtynä tavallisten ihmisten silmin. Se on yhtä aikaa valtava ja intiimi.
Hän hymyilee leveästi.
– Ja myös aika ällöttävä.
Kuvat ja haastattelut: StudioCanal. Toimittanut Jouni Vikman.