Keanu Reeves loukkaantui vakavasti Good Fortune -elokuvan kuvauksissa Elokuvassa Reeves esittää hieman kehnoa suojelusenkeliä Gabrielia, joka sekoittaa tavallisen työläisen (Aziz Ansari) ja miljonäärin (Seth Rogen) asiat.
Reeves kertoi hänen polvilumpionsa murtuneen kuvauksissa ”kuin perunalastu”. Onnettomuus tapahtui, kun jalka jäi kiinni mattoon ja mies kaatui. Kipu ja verenvuoto olivat rajuja.
Lue myös: Keanu Reeves on aivan ylikylän ukko – Paiskoi elokuvan purkkiin jopa murtuneella polvilumpiolla
Lue myös: ”Polveni eivät ehkä kestä enää” – Keanu Reeves puhuu John Wick 5:stä
”Hauskaa” asiassa oli se, että Reeves on selvinnyt toimintaleffoista kuten Matrix ja John Wick, mutta pahin tapaturma sattui komediaelokuvassa.
”Komedian tekeminen on vaikeaa. Se mursi minun polvilumpioni”, Reeves on kertonut.
Hän olisi voinut jättää elokuvan kesken, mutta jatkoi työskentelyä. Reeves teki kaikki kohtaukset mitä pystyi, käväisi sairaalassa ja palasi tämän jälkeen kuvaamaan loput. Ansari kertoi, että muutama kohtaus, kuten salsa-tanssit kuvattiin myöhemmin. Reevesin sitoutuminen rooliin pelasti koko projektin.
Elokuva on Ansarin esikoisohjaus. Yhdysvaltojen ensi-ilta on 17.10. Suomen julkaisusta ei ole tietoa.