Tänään televisiossa: Mikko Leppilampi ihan pihalla ex-pornotähden kanssa

11.11.2013 06:27

Tänään tulee televisiosta kotimainen draamakomedia Pihalla vuodelta 2009. Suomalais-saksalaisen yhteistuotannon päähenkilö Laura (Sibel Kekilli) on nuori saksalainen perheenäiti. Hän asuu suomalaisen aviomiehensä Arton (Teemu Palosaari) ja pienen tyttärensä kanssa Hampurissa. Kun Arto saa houkuttelevan työtarjouksen Suomesta, koko perhe muuttaa Tampereelle.

Lauran on aluksi vaikea sopeutua pohjoiseen maahan. Artoa ei juuri näy kotona, vaan hän joutuu työn takia matkustelemaan ympäri maailmaa. Talvinen Tampere tuntuu Lauran silmissä kalsealta asuinpaikalta, ja paikallisiin asukkaisiin on vaikea saada minkäänlaista kontaktia.

Sattumalta Laura saa kuitenkin uusia ystäviä. Häntä tutustuu ryhmään yksinhuoltajaäitejä, jotka kokoontuvat säännöllisesti. Samalla Laura tapaa rockmuusikko Teron (Mikko Leppilampi), joka järjestää lapsille musiikkiesityksiä leikkipuistossa.

Lauraa esittävä saksalaisnäyttelijä Sibel Kekilli teki läpimurron Fatih Akinin elokuvalla Suoraan seinään (2004), joka palkittiin Berliinin elokuvajuhlien Kultaisella karhulla. Pian sen jälkeen Kekilli joutui keskelle kohua. Tuli ilmi, että hän oli aiemmin esiintynyt useassa pornoelokuvassa. Kohu peitti alleen Kekillin hienon näyttelijäsuorituksen.

Kekillin saksalainen näyttelijäkollega Mathieu Carrere oli sitä mieltä, ettei ole tärkeää, että Sibel Kekilli on näytellyt pornoelokuvissa. ”Parempi siirtyä pornosta Oscar-voittajaksi kuin toisin päin”, Carrere totesi.

Pihalla esitetään Nelosella maanantaina 11.11.2013 kello 21.00.

(Episodi/JH)