Tänään tv:ssä: Tähtiohjaajan uran kohokohta – tämän mahtavan rikoskomedian jälkeen alkoi alamäki

13.11.2015 06:27

Tänään nähdään televisiossa Guy Ritchien ohjaama rikoskomedia Snatch – Hävyttömät vuodelta 2000.

Ritchien edellinen elokuva Puuta, heinää ja muutama vesiperä (1998) oli maailmanlaajuinen yllätyshitti, joten seuraavaan elokuvaansa Snatchiin Ritchie sai itsensä Brad Pittin, joka tekeekin yhden muistettavimmista rooleistaan, vaikka rooli ei kovin suuri olekaan. Laajaan näyttelijäkaartiin kuuluvat myös Jason Statham, Benicio Del Toro ja Vinnie Jones.

Vuonna 2000 ilmestyneen Snatchin jälkeen Ritchie tunnettiin pitkään lähinnä Madonnan aviomiehenä, sillä elokuvien taso alkoi laskea huimasti.  Pari on sittemmin eronnut, mutta Madonnan kanssa tehty Haaksirikkoutuneet (2002) jäi elokuvahistoriaan valtavana floppina, eivätkä sen jälkeen tehdyt rikoskomediatkaan enää olleet Puuta heinään ja Snatchin tasoa. Sherlock Holmes -elokuvat nostivat Ritchien uuteen ammatilliseen nousuun – ainakin lipputuloilla mitattuna.

Elokuvan esittää Kutonen perjantaina 13.11.2015 klo 22.00.

(Episodi/JH)