Tänään tv:ssä: 1990-luvun katsotuin kotimainen – Loistavan sotaelokuvan voi nostaa Tuntemattoman ja Talvisodan rinnalle

IMDb-arvosana 6,8.

10.9.2022 05:00

Vuonna 1999 valmistunut Rukajärven tie sijoittuu jatkosodan ensimmäisiin päiviin.

Nuoren luutnantti Perkolan osasto saa käskyn siirtyä ensilinjaan, Repolan kylään. Sinne on komennettu myös hänen kihlattunsa, lotta Kaarina Vainikainen.

Perkola pyytää aseman uhanalaisuuteen vedoten Kaarinan palauttamista takalinjaan, johon hänen esimiehensä suostuukin. Rakastavaisten jälleennäkemisen ilo jää lyhyeksi.

Kaarina lähtee haavoittuneiden kuljetusautolla linjojen taakse ja Perkola lähtee suorittamaan vaarallista tiedustelutehtävää venäläisten puolelle.

Sitten Perkola saa esikunnasta tiedon, että venäläiset partisaanit ovat tuhonneet kuljetuskolonnan. Suruviestin myötä alkaa Perkolan henkilökohtainen sota.

Rukajärven tie perustuu Antti Tuurin romaaniin. Se keräsi elokuvateattereihin yli 420 000 katsojaa, mikä teki siitä 1990-luvun katsotuimman kotimaisen elokuvan. Elokuva sai katsojien lisäksi myös hyviä arvosteluja.

Monien mielestä Rukajärven tie on parhaita suomalaisia sotaelokuvia, jonka voi nostaa Tuntematon sotilas -filmatisointien ja Talvisodan rinnalle.

Pääosissa näyttelevät Peter Franzén, Irina Björklund, Kari Heiskanen, Taisto Reimaluoto ja Kari Väänänen. Ohjauksesta vastaa Olli Saarela.

Rukajärven tie esitetään YLE TV2-kanavalla lauantaina 10.09.2022 klo 21.30. TV2. Areenassa 9.10.2022 saakka. Katso traileri alta.

YouTube video