Tänään tv:ssä: Agenttikomediassa tehdään hillitön aikamatka 1960-luvulle

Episodin tähdet ★★★

18.8.2025 06:30

Austin Powers on 60-luvulle jämähtänyt agenttifriikki. Mike Myersin esittämä ja luoma hahmo on siis todellinen kummajainen, joka parodioi etenkin 60-luvun James Bond -elokuvia. Pikkutuhma sanailu ja pissakakkaosasto on hallussa.

Elokuvasarjan toinen osa valmistui vuonna 1999 ja on nimeltään Agentti joka tuuppasi minua (The Spy Who Shagged Me). Austin huomaa ”mojonsa” kadonneen ja ”tuuppailu” ei enää onnistukkaan niin hyvin kuin pitäisi. ”Mojoa” on siis lähdettävä aikakoneella hakemaan kultaiselta 60-luvulta. Matkailua mutkistavat Austinin arkkiviholliset ja petolliset naiset. Meininki on siis täysin älyvapaata hölmöilyä alusta loppuun.

Myers vetäisee tässäkin osassa tuttuun tapaan multiroolit. Pääosan lisäksi äijän rooleia ovat muun muassa pääpahis Dr Evil, jonka ulkoinen olemus muistuttaa Bondeista tuttua Blofeldia. Toinen mainittava rooli on skottipaskiainen Fat Bastard. Sisältö säilyy Myersille uskollisena genitaalialueelta poistumatta.

Suomeksi käännettynä moni tsoukki menee armottomasti ohi. Leffassa viljellään jatkuvasti erilaisia sananmuunnoksia ja kielikuvia, joita on kyllä mahdotonta härmäksi vääntääkään. Shagadelic!

Roskaelokuvaksi tehdyllä leffalla ei tarvitse maailmaa parantaa. Pääasia että maailma saadaan pelastettua Dr Evilin tuhoisalta Alan Parsons Projectilta! Fanaattisena Bond-fanina Kustaa pitää myös Austinista. Lavastus on hauskaa katseltavaa ja 007-viittaukset huvittavat. Austinin ympärille rakennettu oma maailma eri hahmoineen toimii. Sovinismi ja anaalihuumori kukoistavat!

Lue myös: Austin Powers -tähti Mike Myers puolustaa kannanottoaan Saturday Night Livessä: ”Kyse ei ollut minusta”

Myersin ohella Jay Roachin ohjaamassa elokuvassa näyttelevät muun muassa Heather Graham, Michael York, Robert Wagner, Seth Green, Rob Lowe ja Verne Troyer.

Austin Powers – agentti joka tuuppasi minua esitetään nyt televisiossa kolmeen otteeseen:

  • Ma 18.8.2025 klo 21.00 · TV5
  • Pe 22.8.2025 klo 18.55 · TV5
  • Su 24.8.2025 klo 00.00 · Kutonen

Elokuva löytyy myös Prime Videosta. Katso traileri alta.

Arvio: Kustaa/Leffatykki

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.