Medusan isku jatkaa suoraan siitä, mihin kaksi vuotta aiemmin valmistunut Medusan verkko lopetti.
Matt Damonin tulkitsema entinen CIA:n huippusalamurhaaja Jason Bourne ja Franka Potenten esittämä Marie ovat vetäytyneet Intiaan. Bourne jatkaa piileskelyä ex-työnantajaltaan sekä yrittää avata lukittua muistiaan. Joku kuitenkin lavastaa hänet syylliseksi kahden agentin murhaan Berliinissä, mikä pakottaa parin esiin maan alta. Lisäksi Bournen menneisyydessä on selvittämättömiä tekoja, jotka kirkuvat synkkää ulostuloa.
Ohjaaja Paul Greengrass suosii tiukkoja lähikuvia Damonin tummanpuhuvista kasvoista, mikä sopii erinomaisesti yhteen tarinan psykologisen ulottuvuuden kanssa. Medusan verkko ei piirtänyt perinteistä kuvaa agenttisankarista, ja Medusan isku menee vielä astetta pidemmälle.
Nyt Jason Bourne nähdään paholaismaisia töitä menneisyydessään tehneenä ja niiden vuoksi kärsivänä antisankarina, jonka mieli ja muisti ovat pirstaleina. Ainoa, mikä on jäljellä, on partaveitsen terävä kyky reagoida sekä tarve kohdata omat demonit ja tehdä sovitus. Jason Bourne onkin niin vakava sankari, että hän ei hymyile kertaakaan koko elokuvassa – ainoa hymy nähdään Bournea esittävässä valokuvassa.
Medusan isku esitetään TV5-kanavalla perjantaina 16.03.2018 klo 21.00. Ja hieman nurinkurisesti eilen nähty elokuvasarjan ensimmäinen osa Medusan verkko nähdään melkein heti kakkososan jälkeen klo 00.20. Katso traileri alta.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.