Tänään nähdään televisiossa vuonna 2020 valmistunut The Way Back.
Ben Affleckin esittämä Jack Cunningham on koulumaailman entinen koripallolupaus, joka päätyy ottamaan vastaan tehtävän entisen, kristillisen koulunsa Bishop Hayesin kehnon joukkueen valmentajana.
Cunninghamilla ei kuitenkaan itselläänkään mene kaksisesti: elämässään suuren tragedian kohdannut ja vaimonsa jättämäksi joutunut mies on kyynistynyt ja sortunut hippasille viinapirun kanssa.
Tästä alkaa ohjaaja Gavin O’Connorin toiveikas kuvaus itsensä kanssa kamppailevasta miehestä, joka tekee parhaansa tasapainoillen joukkueensa pelitulosten, koulun kristillisten arvojen, sekä oman alkoholisminsa ja menneisyytensä välillä.
O’Connor on aiemmin ohjannut muun muassa loistavan nyrkkeilydraaman Warrior (2011) sekä Affleckin tähdittämän toimintapätkän The Accountant (2016). Elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa koomikko Al Madrigal, Michaela Watkins ja Janina Gavankar.
The Way Back on kelpo elokuva, vaikka toisinaan tuntuukin, että käsikirjoitukseen on ympätty hieman liikaa käsiteltäviä aiheita. Hahmon alkoholismille esitetään peruste menneisyyden vaikeuksista, mikä tuntuu hieman liian tavanomaiselta ja helpolta ratkaisulta. Kliseisestä puhumattakaan.
O’Connor on tehnyt urheiluelokuvan, jossa urheilu jää sivutuotteeksi. Tämä ei ole moite, oikeastaan päin vastoin. Valitettavasti se ei kuitenkaan tarjoa mitään uutta oikein mihinkään käsittelemäänsä teemaan. The Way Back on hieman ponneton elokuva, joka tulee jäämään ohjaajansa välityöksi.
Elokuvan mainosteksteissä ja haastatteluissa hoetaan sen olevan elokuva, jossa päähenkilö saa ”lunastuksensa”, ja painotetaan, kuinka toiveikas elokuva on. Eivätkö lähes kaikki urheiluelokuvat ole? Ei ole olemassa urheiluaiheista elokuvaa, jossa ei kuljeta vaikeuksien kautta voittoon.
The Way Back ei ole missään tapauksessa huono elokuva, mutta tavanomainen ja pliisu. Kiinnostavia hetkiä se tarjoaa silloin, kun Cunningham kohtaa oppilaita silmästä silmään.
Heidän sananvaihtonsa ja keskinäiset suhteensa olisivat ansainneet elokuvassa isomman roolin, kuin mitä se oli. Aina kun siirryttiin valmentajan ja tämän vaimon väliseen tarinaan, elokuva alkaa kuitenkin laahata ja tuntuu tarjoavan liian helppoja ratkaisuja.
Muutoin elokuvan hidastempoisuus tuo siihen kiitettävää rytmiä, joka ei ole kovin tavanomaista tällaisen elokuvan suhteen.
Parasta elokuvassa on kuitenkin Affleck itse, jolle rooli on hyvin henkilökohtainen. Hän on myöntänyt elokuvan blu-ray-ekstroissa nähtävässä haastattelukoosteessa, että alkoholistina tiesi tarkalleen mistä roolissa on kysymys. ”Lunastuksesta.” Affleck kertoo Cunninghamin roolin olleen hänelle terapeuttinen kokemus.
Affleck on hyvä, vaikka kanavoikin hieman sitä samaa roolia, jota olemme viime vuosina monissa rooleissa jo nähneet. Vaikuttaa hieman siltä, tässä hän etsii itseään näyttelijänä uudestaan.
The Way Back esitetään nyt televisiossa kahteen otteeseen:
- Ke 23.4.2025 klo 22.30 · TV5
- Pe 25.4.2025 klo 00.00 · Kutonen
Arvio: Jesse Raatikainen
