Tänään tv:ssä: Clint Eastwoodin viimeisimpiin kuuluva toimintarooli – Ehdottomasti myös hänen parhaitaan

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1993 valmistunut Tulilinjalla (In the Line of Fire).

25.4.2020 08:00

Clint Eastwood esittää salaisen palvelun agentti Frank Horrigania, joka ei vuonna 1963 onnistunut estämään presidentti Kennedyn murhaa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin hän on päättänyt suojella nykyistä presidenttiä hinnalla millä hyvänsä.

Tulilinjalla kuuluu Eastwoodin laajan ja laadukkaan filmografian parhaisiin elokuviin. Se sai kolme Oscar-ehdokkuutta. John Malkovich nappasi sivuosaehdokkuuden pätevästä konnan roolistaan. Lisäksi käsikirjoittaja Jeff Maguire ja leikkaaja Anne V. Coates saivat ehdokkuudet.

Ohjauksesta vastaa saksalainen Wolfgang Petersen (Sukellusvene U-96, Troija), joka oli Eastwoodin henkilökohtainen valinta ohjaajaksi. Musiikin on säveltänyt Ennio Morricone.

Tulilinjalla nähdään Subilla lauantaina 25.04.2020 klo 21.00. Katso traileri alta.

YouTube video