Tänään tv:ssä: Dome Karukosken esikoispitkä on todenmakuinen musiikkidraama

Pääosissa esiintyvät Pamela Tola ja Samuli Vauramo.

18.3.2021 06:30

Räppäri ja laulajatyttö löytävät yhteisen sävelen Dome Karukosken esikoispitkässä Tyttö sinä olet tähti, joka valmistui vuonna 2005.

Vauraan perheen tytär Nelli (Pamela Tola) haaveilee porvarillisen ammatin sijaan laulajan urasta. Levy-yhtiö on kuitenkin kylmäkiskoinen: Nellillä on oltava jotakin näyttöä ennen kuin levytyssopimuksista kannattaa haaveilla.

Nelli tutustuu puolivahingossa räppääjä Suneen (Samuli Vauramo), jolla on jo levytyssopimus. Nuoret kiinnostuvat toisistaan ja sopivat tekevänsä Nellille demon, jonka avulla tämä voisi päästä urallaan eteenpäin.

Tyttö sinä olet tähti on tarinansa ja tapahtumaympäristöjensä suhteen miellyttävän todenmakuinen musiikkidraama kahden kokonaan eri maailmasta kotoisin olevan nuoren ystävystymisestä. Kaikessa näkyy rehellisen tekemisen jälki.

Tyttö sinä olet tähti esitetään Subilla torstaina 18.03.2021 klo 21.00. Katso traileri alta.

YouTube video