Vuoden 2019 Godzilla: King of Monsters oli monelle pettymys. Se nosti huonosti kirjoitetut ihmishahmot etusijalle eikä antanut tarpeeksi tilaa Godzillalle vihollisineen. Elokuva sai kuitenkin edistettyä Monsterverse-franchisea siihen pisteeseen, että pitkään odotettu ja pohjustettu kamppailu itse King Kongia vastaan häämötti lähellä. Sellainen saatiin vuonna 2021.
Adam Wingardin ohjaama Godzilla vs. Kong on aivan hervottoman hauskaa, toimivaa ja viihdyttävää katseltavaa. Se on häpeilemätön ison budjetin popcornpätkä, jossa ihmiset jätetään sivulle ja annetaan titaanien rymistellä.
Kaksi valtavaa mutta sympaattista tietokoneörkkiä mättämässä toisiaan ja tuhoamassa kaupunkeja, kokonaisia laivastoja ja kaikennäköisiä teknologian ihmeitä. Mitä muuta voi elokuvalta pyytää?
No, normaalisti varmasti moniakin asioita, kuten klemmaria paksumpaa juonta, henkilöhahmojen rakentamista tai hyvää käsikirjoittamista. Nyt puhutaan kuitenkin elokuvasta, jonka premissi on kahden jumalattoman kokoisen legendaarisen titaanin taisto. Kuka kaipaa mitään edellä mainituista, kun elokuva kuitenkin kulkee ja viihdyttää sekä näyttää ja kuulostaa niin hyvältä, että herättää katsojan sisäisen lapsen?
Jos henkilöhahmoista sattuu välittämään, niin aiemmasta elokuvasta tutut säheltäjät, kuten Millie Bobby Brown ja Kyle Chandler, ovat yhä mukana. Mukaan on saatu myös foliohattupäinen salaliittoteorioitsija, gorillaa puhuva tyttö ja geneerinen suuryhtiötä johtava pahishahmo, joka haluaa toksisen maskuliinisesti olla kaikista kovin alfaeläin. Brownin ja salaliittoteoriamiehen tarinalla ei ole varsinaista virkaa, he ovat mukana vain esitelläkseen elokuvan loppupuoliskolla jotain, mitä japanilaisen Gojira-elokuvasarjan tuntevat osasivat varmasti odottaa.
Kaikessa juustoisuudessaan Godzilla vs. Kong on vaikuttava suurelokuva: anteeksiantamattoman pöljä ja äänekäs mutta samalla niin kutsuva ja rakkaudella tehty.
Godzilla vs. Kong esitetään nyt Suomen televisiossa ensimmäistä kertaa. Luvassa on kolme lähetystä.
- La 16.03.2024 klo 21.00, TV5
- Ke 20.03.2024 klo 22.05, TV5
- Pe 22.03.2024 klo 21.00, Kutonen
Elokuva löytyy myös HBO Maxista. Katso traileri alta.
Arvio: Niklas Tirkkonen

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.