Tänään tv:ssä: ”Erinomainen adrenaliinipaketti” – Tarkka-ampujan tarina on hengästyttävä ja kovaotteinen toimintaelokuva

Lauantaina ja sunnuntaina nähdään televisiossa vuonna 2007 valmistunut Shooter.

13.5.2017 07:57

Antoine Fuquan (Training Day, The Magnificent Seven) ohjaama Shooter on erinomainen adrenaliinipaketti. Elokuvan päähenkilö on Mark Wahlbergin esittämä armeijasta eronnut, erakoitunut tarkka-ampuja Bob Lee Swagger. Hänet värvätään kartoittamaan Yhdysvaltain presidenttiin kohdistuvan salamurhan mahdollisuuksia eri paikkakunnilla.

Erään esiintymisen aikana laukaus todella kajahtaa, ja Swagger havaitsee olevansa salajuonen uhrina murhasta ja murhayrityksestä epäilty. Hengästyttävän ja kovaotteisen takaa-ajon tiimellyksessä hän saa avukseen virallista totuutta epäilevän aloittelevan FBI-agentin ja armeijakaverinsa lesken.

Shooter esitetään viikonlopun aikana kaksi kertaa. Ensin Nelosella lauantaina 13.05.2017 klo 23.55 ja toisen kerran Hero-kanavalla sunnuntaina 14.05.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

YouTube video