Vuonna 1995 valmistunut Batman Forever esitteli uudet sankarit ja uuden ohjaajan.
Tim Burtonin kahden synkähköjen lepakkomiestutkielmien jälkeen Batman-elokuvasarjan ohjaajaksi vaihtui Joel Schumacher, jonka johdolla tyylilajia vaihdettiin aiempaa selvästi kaupallisempaan suuntaan – olkoonkin etteivät kaksi ensimmäistäkään elokuvaa toki mitään floppeja olleet.
Schumacher on erikoistunut komean näköisiin asetelmiin ja virtaviivaisen viihdyttävään ylöspanoon, ja Batman Forever onkin näistä näkökulmista katsottuna todellinen mestarityö.
Batman Foreverissa lepakkomiehenä nähdään Val Kilmer ja hänen vastustajinaan erinomaiset Tommy Lee Jones ja tuolloin vasta läpimurtoaan tekemässä ollut Jim Carrey kaksinaama-Harveyn ja Arvuuttajan rooleissa.
Schumacher on tehnyt elokuvasta mittatilaus-kesämegahitin näyttävine toimintakohtauksineen. Tähtikaartiin kuuluvat myös Nicole Kidman ja Drew Barrymore.
Viime silauksen komealle paketille antaa musiikki; sekä Elliott Goldenthalin mainio score että muun muassa U2:n ja Sealin hitit. Synkistely sikseen, täältä tulee vastustamatonta viihdettä.
Elokuvaa on sittemmin sanottu ”maailman homoeroottisimmaksi elokuvaksi”. Syynä ovat lähikuvat Batmanin puvun eri osista ja ensimmäistä kertaa Batmanin ja Robinin puvuissa näkyvät nännit.
”Kenen idea oli lisätä pukuihin nännit? Alfredinko?”, ihmetteli Varietyn kriitikko Brian Lowry.
Batman Forever esitetään Subilla viikon sisällä kahteen otteeseen:
- Su 17.01.2021 klo 21.00
- La 23.01.2021 klo 23.40
Katso traileri alta.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.