Tänään tv:ssä: Hillittömän hauska komedia 25 vuoden takaa – Tämähän on jo klassikko!

Episodin tähdet ★★★★

Julkaistu:

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2001 valmistunut Zoolander.

Komedian päähenkilö on Ben Stillerin esittämä hyväntahtoinen mutta harvinaisen vähä-älyinen huippumalli Derek Zoolander. Derekin naama venähtää, kun kaupunkiin saapuu uusi kuuma nimi Hansel (Owen Wilson), jonka aikomuksena on napata tämän vuoden palkinto.

Paholaismainen muotiguru Mugatu (Will Ferrell) käyttää tilaisuutta hyväkseen ja muuttaa Derekin armottomaksi tappokoneeksi. Kyseessä on juonikas salaliitto. Hanselin avulla Derekin on tehtävä maailmasta jälleen turvallinen paikka miesmalleille.

Pääosaa esittävä Ben Stiller on myös ohjannut elokuvan. Zoolander nauttii nykyään kulttimainetta, ja siitä on kasvanut komediaklassikko. Elokuva valittiin 50 parhaan komedian joukkoon, kun Premiere-lehti listasi kaikkien aikojen parhaita komedioita.

Lue myös: Tiesitkö tätä? Ben Stiller nolasi itsensä Steven Spielbergin sotaelokuvassa – kokemuksesta syntyi Tropic Thunder

Zoolanderille tehtiin jatkoa pitkän odotuksen jälkeen vuonna 2016, joka ei menestynyt odotetusti. Se olikin pettymys monille ensimmäisen elokuvan faneille, mutta alkuperäinen elokuva naurattaa edelleen.

Zoolander esitetään nyt televisiossa kolme kertaa:

  • Ke 4.2.2026 klo 21.00 · Kutonen
  • Pe 6.2.2026 klo 19.00 · TV5
  • Su 8.2.2026 klo 13.50 · Kutonen

Katso alta legendaarinen bensa-asemakohtaus.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja voit voittaa leffalippuja! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.