Tänään tv:ssä: ”Hirviöelokuvien märkä uni” – Vuoden 2013 tieteisseikkailu tehtiin jättibudjetilla

Episodin tähdet ★★★★

27.5.2025 06:30

Vuonna 2013 valmistunut Pacific Rim – Hyökkäys maahan on Hellboy-elokuvilla ja Pan’s Labyrinthillä maineensa luoneen Guillermo del Toron suurin ja kallein elokuva. Robottien ja merestä nousevien hirviöiden taistelusta kertovaan elokuvaan upotettiin rahaa arviolta 200 miljoonaa dollaria, vaikka siinä ei näyttele yhtään suurta tähteä.

Eräänlaisia tähtiä elokuvassa ovatkin tunnettujen näyttelijöiden sijaan valtavat robotit ja hirviöt. Jättimäiset kaiju-hirviöt terrorisoivat maapalloa. Godzilla-elokuvista tuttuja monstereita vastaan kehitetään yhtä massiivisia Jaeger-taistelukoneita, joita ohjataan kahden pilotin voimin.

Elokuvan keskushahmo on Jaeger-ohjaaja Raleigh (Charlie Hunnam), joka on veljensä kuoleman jälkeen ripustanut robottiohjaimet naulaan. Jaeger-komentaja (Idris Elba) värvää hänet uudestaan hommiin, ja uudeksi pariksi valitaan Mako Mori (Rinko Kikuchi), jolla on puolestaan ikäviä kokemuksia kaijujen hyökkäyksestä lapsena.

Pacific Rim tuntui ennakkotietojen perusteella hirviöelokuvien ystävän märältä unelta, ja sellaiseksi se myös osoittautuu. Massiiviset Jaeger-robotit ovat elokuvassa parasta. Se, että robotin ohjaimissa on kaksi kuljettajaa, joiden on löydettävä henkinen yhteys, tuo tarinaan psykologista syvyyttä, joka niin helposti tämäntyyppisissä seikkailuissa jää puuttumaan.

Lue myös: Guillermo del Toro hehkuttaa Frankensteiniaan: ”Se tulee romuttamaan sinut”

Pacific Rim on kekseliäs ja visuaalisesti nautittava elokuva, johon ei voi olla ihastumatta. Elokuvalle tehtiin vuonna 2018 heikon vastaanoton saanut jatko-osa, jonka ohjasi del Toron sijaan Steven S. DeKnight.

Pacific Rim – Hyökkäys maahan esitetään nyt televisiossa kaksi kertaa:

  •   ·  Kutonen
  • Pe 30.5.2025 klo 23.35  ·  TV5

Elokuva löytyy myös Viaplaysta. Katso traileri alta.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.