Tänään tv:ssä: Ison mittakaavan toimintaa vuodelta 2013 – ”Tämähän suorastaan paranee toisella katselukerralla!”

Episodin tähdet ★★★★

14.4.2024 08:00

Zombit ovat klassinen kauhuelokuvan aihe, mutta ennen vuoden 2013 World War Z -elokuvaa niistä ei ollut tehty suuren luokan Hollywood-tuotantoa vaan lähinnä kulttielokuvia ja halpiksia.

The Walking Dead -televisiosarjan myötä zombeista tuli suuren yleisön suosikkeja, mikä luultavasti on rohkaissut World War Z –elokuvan tekijöitä.

World War Z pohjautuu Mel Brooksin ja Anne Bancroftin pojan Max Brooksin menestyskirjaan, mutta siitä on otettu lähinnä vain nimi ja tarinan perusidea. Elokuvan keskeinen hahmo, Brad Pittin esittämä entinen YK-tutkija, ei edes esiinny kirjassa.

Maailmanlaajuiseksi paisuvasta epidemiasta kertovaa World War Z:aa on sanottu maailman kalleimmaksi zombi-elokuvaksi. Kallista budjettia paisuttivat lukuisat tuotantoon liittyvät ongelmat.

Käsikirjoitusta olivat tekemässä useat kirjoittajat, ja tarina muuttui moneen kertaan. Elokuvan loppu jouduttiin kuvaamaan täysin uudestaan, mikä synnytti negatiivista julkisuutta.

Monien uutisten mukaan tuottajanakin toiminut Pitt ja ohjaaja Marc Forster (Quantum of Solace) joutuivat riitoihin eivätkä puhuneet toisilleen. Tekeillä oli myös jatko-osa, jossa Forster ei ollut mukana, mutta se sittemmin peruuntui.

Oli tuotanto sitten miten ongelmallinen tahansa, lopputulos on toimiva ison mittakaavan jännityselokuva, joka suorastaan paranee toisella katsomiskerralla. Zombeja vastaan taistellaan näyttävästi maalla, merellä ja ilmassa, ja jännitys pysyy yllä alusta loppuun.

World War Z esitetään nyt Star Channelilla kolme kertaa:

  • Su 14.04.2024 klo 21.00
  • Ti 16.04.2024 klo 23.00
  • La 20.04.2024 klo 00.25

Elokuva löytyy myös Ruutu Plussasta ja SkyShowtimesta. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa