Jo klassikoksi muodostueessa komediassa Will Ferrell esittää 1970-luvun sovinistista uutisankkuria, jonka mielestä uutisten toimittaminen on miesten hommaa.
Sitten kuvaan astuu mukaan nainen.
Ferrellin roolisuorituksen ja hillittömän hauskan käsikirjoituksen avulla Ron Burgundyn hahmosta on saatu aikaan ehkäpä maailman hauskin uutisankkuri.
Ferrellille antavat loistavaa tukea Steve Carell, Christina Applegate ja Paul Rudd.
Monet elokuvan näyttelijöistä olivat hyviä improvisoimaan, joten monista kohtauksista kuvattiin jopa parikymmentä versioita, joissa näyttelijät sanoivat mitä ensimmäisenä mieleen juolahti.
Elokuvalle tehtiin jatko-osa vuonna 2013, joka esitetään viikon päästä.
Uuutisankkuri esitetään FOX-kanavalla sunnuntaina 07.04.2019 klo 21.05. Katso traileri alta.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.