Tänään tv:ssä: Kaikkien aikojen huonoimmassa Bond-leffassa nähdään kaikkien aikojen huonoin Bond-tyttö?

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1999 valmistunut Kun maailma ei riitä.

Julkaistu:

Pierce Brosnanin kolmas James Bond -seikkailu käynnistyy MI6-tiedustelupalvelun päämajassa tapahtuvasta öljypohatta Robert Kingin murhasta.

Syyllisen jäljittäminen kuljettaa salaisen agentin huippuvaarallisen, teknologiaan mieltyneen terroristin Renardin (Robert Carlyle) kannoille. Maailman öljyvarojen hallintaa tavoitteleva ihmispeto tavoittelee vadille myös Kingin tyttären Elektran (Sophie Marceau) päätä, jota Bond ilomielin suojelee. Hän saa taustatukea myös ydinfyysikko Christmas Jonesilta (Denise Richards).

Kun maailma ei riitä menestyi erinomaisesti lippukassoilla, mutta kriitikoiden vastaanotto oli ristiriitainen. Maineikas Roger Ebert kehui elokuvaa, mutta Entertainment Weekly sanoi sitä kaikkien aikojen huonoimmaksi Bond-tuotannoksi. Denise Richards kiinnostui Christmas Jonesin roolihahmosta, koska siinä oli hänen mielestään ”älyä ja syvyyttä”. Monet kriitikot olivat kuitenkin eri mieltä eivätkä pitäneet roolihahmoa uskottavana. Richards sai surkeille elokuville jaettavan Razzie-palkinnon huonoimmasta naissivuosasta, ja hänet on moneen otteeseen nimetty kaikkien aikojen huonoimmaksi Bond-tytöksi.

Ohjauksesta vastaa Michael Apted. Elokuvan tunnuskappaleen esittää amerikkalaisyhtye Garbage. Katso video alta. Kun maailma ei riitä nähdään Nelosella tiistaina 22.08.2017 klo 21.00.

YouTube video

Lähteet: IMDb, EW, Daily Mail