Tänään tv:ssä: Kaveriporukan viikonlopusta kertova kotimainen elokuva on mielenkiintoinen ihmissuhdemosaiikki

IMDb-arvosana 7,1.

30.12.2022 04:00

Vuonna 2020 valmistunut kotimainen elokuva Seurapeli kertoo keski-ikää lähenevistä ystävyksistä, jotka lähtevät viettämään kesäistä viikonloppua idylliselle merenrantahuvilalle.

Tarkoituksena on järjestää yhdelle heistä yllätyssynttärit, mutta asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Pian porukka alkaa käymään läpi pitkän ystävyyden salaisuuksia ja valheita, eikä konflikteilta vältytä.

Jenni Toivoniemi tunnetaan palkituista lyhytelokuvistaan ja työstään käsikirjoittajana, mutta pitkää elokuvaa hän ei ole aiemmin ohjannut.

Kokemus alalta näkyy, sillä Seurapeli on normaalia valmiimpi esikoispitkä. Se on mielenkiintoinen ihmissuhdemosaiikki, vaikka aivan kaikki käänteet eivät tunnukaan uskottavilta.

Pätevään näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa Laura Birn, Samuli Niittymäki, Eero Milonoff ja Paula Vesala. Soundtrackilla soi paitsi klassinen musiikki myös Alphavillen, Kentin ja Alice Cooperin nostalgisia biisejä.

Seurapeli esitetään nyt televisiossa kahteen otteeseen:

  • Pe 30.12.2022 klo 21.05 TV1
  • Ke 04.01.2023 klo 21.50 TV2

Elokuva on katsottavissa Areenassa 8. tammikuuta saakka. Pistä Seurapeli alta pyörimään.

Aiheeseen liittyviä elokuvia