Tänään tv:ssä: Kymmenen vuoden takainen yllätyshitti tuotti yli 500 miljoonaa dollaria – Kutkuttaa nauruhermoja edelleen!

IMDb-arvosana 6,9.

17.3.2022 06:30

Vuoden 2012 menestyskomedian Ted pääosissa nähdään puhuva nallekarhu ja Mark Wahlberg.

Omituisesta yhdistelmästä syntyi viime vuosien hauskimpia elokuvia. Yllätyksen taustalta paljastuu Family Guy -animaatiosarjan luoja Seth MacFarlane, joka toimi paitsi ohjaajana ja käsikirjoittajana myös animoidun Ted-karhun ääninäyttelijänä.

Parjattu Wahlberg osoitti monen yksitotisen roolin jälkeen pärjäävänsä mainiosti myös komedianäyttelijänä. Elokuvan tähti on kuitenkin nallekarhu Ted, joka herää mystisesti henkiin omistajansa Johnin ollessa pikkupoika.

Noin 30 vuotta myöhemmin Ted on räävitön ex-julkkis, joka käyttää huumeita, pervoilee ja rakastaa Flash Gordon -leffaa.

Ted oli hieman yllättäen todellinen jättihitti ympäri maailmaa: se tuotti lipputuloja yli 500 miljoonaa dollaria.

Elokuva sai vuonna 2015 jatko-osan. Se on ihan mukiinmenevä, mutta kuten yleensä, ykkösosa on selvästi parempi.

Ted esitetään televisiossa nyt kahteen otteeseen:

  • To 17.03.2022 klo 21.00, Kutonen
  • La 19.03.2022 klo 00.40, TV5

Katso traileri alta.

YouTube video