Tänään tv:ssä: Nyt liehuu jenkkilippu – ”Parasta sotapornoa”, ”USA:n laivasto on maailman paras”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut scifin ja sotaelokuvan yhdistelmä Battleship.

Julkaistu:

Elokuva on saanut nimensä ja innoituksensa klassisesta lautapelistä, jota voi pelata ruutupaperillakin.

Independence Dayta ja Transformersia yhdistelevässä tieteisseikkailussa ulkoavaruuden ilkimykset hyökkäävät maahan valtameren kautta, mutta onneksi ihmiskuntaa suojelee voittamaton Yhdysvaltain laivasto, jota johtaa Liam Neesonin esittämä karismaattinen amiraali alaisinaan joukko urheita merisotamiehiä.

Häpeämättömästi jenkkilippua liehuttavaan elokuvaan otettiin mukaan tosielämän sotaveteraaneja ja sotainvalideja. Elokuvan yli 200 miljoonan budjetti on mitä ilmeisimmin sijoitettu toimintaan ja tehosteisiin, ja kyllä merikelpoiset ufoalukset komealta näyttävätkin.

Katso alta näyte AC/DC:n Thunderstruckin säestämänä. ”Parasta sotapornoa mitä olen ikinä nähnyt””, kuuluu yksi kommentti.  Elokuvassa liehutetaan jenkkilippua häpeilemättä, mutta se ei kaikkia haittaa.

”Fuck yeah USA NAVY IT’S THE BEST ON THE WORLD”, sanoo toinen kommentoija.

Battleship esitetään TV5-kanavalla perjantaina 18.11.2016 klo 21.00. Pikauusinta kello 1.35.

YouTube video