Vuonna 1999 valmistunut Rukajärven tie sijoittuu jatkosodan ensimmäisiin päiviin.
Nuoren luutnantti Perkolan osasto saa käskyn siirtyä ensilinjaan, Repolan kylään. Sinne on komennettu myös hänen kihlattunsa, lotta Kaarina Vainikainen.
Perkola pyytää aseman uhanalaisuuteen vedoten Kaarinan palauttamista takalinjaan, johon hänen esimiehensä suostuukin. Rakastavaisten jälleennäkemisen ilo jää lyhyeksi.
Kaarina lähtee haavoittuneiden kuljetusautolla linjojen taakse ja Perkola lähtee suorittamaan vaarallista tiedustelutehtävää venäläisten puolelle.
Sitten Perkola saa esikunnasta tiedon, että venäläiset partisaanit ovat tuhonneet kuljetuskolonnan. Suruviestin myötä alkaa Perkolan henkilökohtainen sota.
Rukajärven tie perustuu Antti Tuurin romaaniin. Se keräsi elokuvateattereihin yli 420 000 katsojaa, mikä teki siitä 1990-luvun katsotuimman kotimaisen elokuvan. Elokuva sai katsojien lisäksi myös hyviä arvosteluja.
Lue myös: Aku Louhimiehen Lapin sotaan sijoittuvan elokuvan roolitustoiveet ovat aiheuttaneet pahennusta
Monien mielestä Rukajärven tie on parhaita suomalaisia sotaelokuvia, jonka voi nostaa Tuntematon sotilas -filmatisointien ja Talvisodan rinnalle.
Pääosissa näyttelevät Peter Franzén, Irina Björklund, Kari Heiskanen, Taisto Reimaluoto ja Kari Väänänen. Ohjauksesta vastaa Olli Saarela.
Rukajärven tie esitetään nyt Ylen kanavilla kahteen otteeseen:
- Ke 13.8.2025 klo 22.02 · Yle TV1
- La 30.8.2025 klo 21.56 · Yle TV2
Areenassa 11.9.2025 saakka. Katso traileri alta.