Tänään tv:ssä: Mickey Rourke ei pitänyt palkkamurhaajan roolistaan vuoden 1987 jännärissä – ”Liikaa väkivaltaa”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1987 valmistunut Viimeinen palvelus (A Prayer for the Dying).

27.3.2018 06:27

Koskettavan rikosdraaman pääosassa nähdään Mickey Rourke. Hän esittää IRA:n palkkamurhaajas, joka oppii elämästä ja anteeksiannon tärkeydestä yrittäessään päästä irti tappamisen kierteestä.

Elokuva perustuu Jack Higginsin jännitysromaaniin. Ohjauksesta vastaa Mike Hodges. Rourken ohella elokuvassa näyttelevät muun muassa Bob Hoskins ja Alan Bates.

Internet Movie Databasen mukaan Rourke ei pitänyt lopputuloksesta. Hän oli sitä mieltä, että elokuvassa on liikaa väkivaltaa. Ohjaaja Hodges taas riitautui tuottajien kanssa leikkausvaiheessa. Hän ei ollut tyytyväinen elokuvan lopulliseen versioon ja halusi saada nimensä pois elokuvan tekijäjoukosta.

Viimeinen palvelus esitetään Hero-kanavalla tiistaina 27.03.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

YouTube video

Lähde: IMDb